Onko myyjä vastuussa, kun auton toimitus viivästyy? Jopa kuluttajariitalautakunta oli erimielinen

Lautakunta ei suosittanut hyvitystä hybridi-Hyundain ostajalle, mutta päätös ei ollut yksimielinen.

Kuluttaja tilasi syyskuussa 2021 uuden Hyundai Tucson -hybridikatumaasturin noin 57 000 euron hintaan. Tilaushetkellä auton arvioitu toimitusaika oli tammikuussa 2022, mutta koronapandemiasta, Ukrainan sodasta sekä globaalista komponenttipulasta johtuen kuluttaja ei ollut saanut autoaan vielä saman vuoden syyskuussakaan.

Auton myyjä katsoo toimineensa asiassa huolellisesti. Sekä ensimmäinen että kaikki myöhemmätkin arviot toimitusajasta perustuivat maahantuojalta saatuihin tietoihin. Maahantuoja puolestaan vetosi edellä mainittuihin "yllättäviin, ennennäkemättömiin ja ylivoimaisiin" haasteisiin.

Auton ostajaa närästi myös se, että hän joutui viivästyksestä johtuen pitämään vanhan autonsa ajossa sekä korjaamaan ja huoltamaan sitä, vaikka uuden auton piti olla jo hänen käytössään.

Tuhansien eurojen vaatimus

Kuluttaja vaatii myyjältä lähes 4 000 euron hyvitystä vanhan autonsa huolloista ja korjauksista, polttoaine- ja verokustannuksista sekä lisäksi vajaat 13 euroa vuorokaudelta lokakuun 2022 alusta alkaen. Hän perusteli vaatimustaan toimituksen viivästymisellä ja käyttöhyödyn menetyksellä.

Myyjä kiisti vaatimukset, koska ostajan vanha auto ei ollut kaupassa mukana vaihtoautona, ja sitä olisi pitänyt huoltaa joka tapauksessa.

Lautakunta ei ollut yksimielinen

Kuluttajariitalautakunnan kahdeksasta jäsenestä kuusi oli sitä mieltä, etteivät myyjä ja maahantuoja voineet vaikuttaa auton toimitusvaikeuksiin, eikä se tällä perusteella suosittanut minkäänlaista hyvitystä.

Kahden jäsenen mukaan toimitusvaikeudet olivat myyjän ja maahantuojan tiedossa jo syksyllä 2021. Heidän mukaansa myyjän olisi tullut vahingonkorvausvastuusta vapautuakseen kertoa ostajalle selvästi vallitsevista olosuhteista sekä niiden mahdollisesta vaikutuksesta auton arvioituun toimitusaikaan jo kaupantekohetkellä.

– Katsomme ettei myyjä ole toiminut huolellisesti jättäessään kertomatta edellä mainituista toimitusaikaan liittyvistä varaumista, eriävässä lausunnossa kerrotaan.

Eri mieltä olleiden jäsenten mukaan myyjän tulisi hyvittää ostajalle vahingonkorvauksena toimituksen viivästymisestä reilut 2 300 euroa.

Mikäli tilattu auto olisi toimitettu sopimuksen mukaisessa ajassa, olisivat kuluttajan autonkäyttökustannukset olleet alhaisemmat, he totesivat viitaten muun muassa uuden auton hybridivoimalinjaan.

Lue myös:

    Uusimmat