Omituinen lumikasajupakka Mäntyharjulla: Lapsille haluttiin liukumäki keskustaan, mutta kunta kärräsi lumet pois – kuntalaisten sisu voitti
Mäntyharjulaiset halusivat tehdä kunnan torille kasatusta lumikasasta liukumäen lasten ja aikuistenkin riemuksi. Kunta oli kuitenkin toista mieltä, ja määräsi lumikasan kärrättäväksi pois kaikessa hiljaisuudessa. Tyrmistyneet kuntalaiset eivät lannistuneet, vaan värväsivät mukaan lisävoimaa – ja saivat kuin saivatkin tahtonsa läpi.
Mäntyharjulla Etelä-Savossa on nyt iloisia kuntalaisia. Lähes kahden viikon työ tuotti kunnan lapsille lumiliukumäen taajaman keskustaan.
Erikoista rakentamisessa oli se, että pohdiskelu ja lupaprosessi liukumäestä kesti yksitoista päivää, kun talkoorakentaminen vei vain puoli päivää. Lumetkin ehdittiin välillä kärrätä kunnan toimesta pois.
Moni kuntalainen on sitä mieltä, että kunta ei ollut oikein kartalla käytännössä ilmaisen hankkeen toteuttamisessa.
– Onhan tämä nyt ihan mahtava. Olen itsekin kokeillut liukumäkeä ja se on aivan huippu, sanoo talkoohankkeen yksi aktiiveista Tiina Maczulskij, jolla on Mäntyharjun torilla liukumäen vieressä puolisonsa kanssa ajoittain avoinna oleva talvikahvila.
Kunta kärräsi lumet pois
Ihan mutkatonta lumileikkialueen rakentaminen ei ollut. Puolitoista viikkoa sitten joukko kuntalaisia havaitsi torilla houkuttelevan runsaan lumitöyrään, joka oli muodostunut auratuista lumista. Ajatus leikkasi sekunneissa: tuohonhan saisi lapsille liukumäet ja leikkipaikan.
He lähettivät saman tein sunnuntaina kunnalle lupahakemukset ja toiveen, että siihen voisi rakentaa lumiliukumäen.
Maanantain valjetessa, aurinko nousi tuolloin virka-ajan ensimmäisen kahvitunnin päättyessä klo 8.34, talkooväki oli kunnan moneen tahoon yhteydessä aamupäivällä. Sähköpostien inboxit ja muut viestimet olivat kuitenkin hiljaa, kun vastauksia odotettiin.
Ei niitä kuulunut muutoin kuin konkretian muodossa: kunta kärräsi täysin yllättäen lumivallit pois. Talkoolaisten tyrmistys oli valtava.
Kansa taisteli lapsille liukumäen
Kunnan tyrmäävä vastaus ei miellyttänyt talkooväkeä, eivätkä he tyytyneet pitämään pakkasta kotinurkissaan, vaan lähtivät niin sanotusti kadulle, kylän raitille.
Mukaansa he saivat Suomen Ladun, suomalaisten liikuttajan. Suomen Latu ja jääveistoskilpailuja organisoiva Jäälinna ry lähtivät oitis mukaan talkoisiin. Lapsille oli saatava liukumäki.
Vielä keskiviikkona torialueella ei ollut mitään, ei edes lumikasaa. Se tuli torstaita vasten yöllä.
Tosin alkuviikosta pois viety lumimassa oli kolme kertaa isompi kuin mitä nyt rakentamisessa oli käytössä.
– Nyt kaikki on rakennettu ja veistetty torstai-aamupäivän ja -päivän aikana, kertoo Suomen Ladun jäsenjärjestön Mäntyharjun Reissupolun puheenjohtaja Jorma Mäkinen.
– Talvi on aivan upea. Sitä pitää juhlia, sanoo Mäkinen.
Alueella on jäästä veistetty Muumi-mamma ja Olavinlinnan tornit, sekä lumesta muovattu turvallisuutta lisäävät lumivallit. Jääveiston suomenmestareitakin oli paikalla.
Jääveistokset on veistetty lohkareista, jotka on nostettu viime talvena Kittilässä, Lapissa.
– Täällä jäät ovat nyt niin heikot, ettei tällaisia olisi saanut, sanoo Mäkinen.
Kittilän lohkareet kesivät ja talvehtivat varastossa Leppävirralla Pohjois-Savossa.
Lopulta ilo kaikilla
Yhden sloganinsa mukaan Mäntyharju on lapsiystävällinen kunta. Liukumäkeä alas laskeneiden lasten innostuksen perusteella tälle on pohjaa, vaikka startti torin riemunurkkaukseen olikin piinaavan pitkä.
Reilu viikko sitten noin kymmenvuotias lapsi pillahti itkuun, kun vanhempiensa mainostamaa liukumäkeä ei ollutkaan tulossa ensivaiheen innostuksen ja byrokratian rattaiden törmätessä toisiinsa.
– Siinä oli tietokatkosta, toppuuttelee talkooaktiivi Jorma Mäkinen.
Kunnan markkinointipäällikkö Eija Kling sanoo, että leikkipaikan turvallisuus haluttiin varmistaa ennen lupien myöntämistä.
Torialueelle ei saa ajaa autolla, mutta sitä ei ole estetty mitenkään, joten kovapäisimmät voisivat tulla siihen luistattelemaan käsijarrujäännöksiään. Mikäli joku joka tapauksessa ajaa kieltomerkkiä vasten, lapset ovat turvassa, kunhan pysyvät leikkipaikan vallien takana.
– Täällä on erilaisia mahdollisuuksia talviliikkumiseen ja isoja liukumäkiäkin, mutta tämä on nyt ehkä ainoa pikkulapsille tarkoitettu. En ole vielä kokeillut itse, mutta aion mennä, sanoo kunnan markkinointipäällikkö Eija Kling.
Uusimmat
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää