Oslossa asti vieraillut Freya-mursu on lopetettu
Norjan Freya-mursu on lopetettu, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Freya-mursu päätettiin lopettaa, koska sitä ei pystytty turvallisesti siirtämään parempiin olosuhteisiin ja eläimestä saattoi olla vaaraa ihmisille.
– Päätös lopettamisesta tehtiin kokonaisarvioinnin jälkeen. Päätimme, että ihmisten henki ja terveys voivat olla vaarassa, sanoo kalastusjohtaja Frank Bakke-Jensen lehdistötiedotteessa.
NRK:n mukaan mursun lopetti kalastushallinnon henkilökunta.
– Emme kerro tapauksesta yksityiskohtia, mutta se tapahtui merinisäkkäitä koskevien ohjeiden mukaisesti, kertoo kalastushallinnon Olav Lekve.
Bakke-Jensenin mukaan 600-kiloisen mursun siirto-operaatio olisi ollut erittäin monimutkainen ja riskialtis.
Kalastushallinto kertoi jo aikaisemmin tällä viikolla harkitsevansa mursun lopettamista, sillä yleisö ei noudattanut viranomaisten suosituksia pitää etäisyyttä Freyaan.
Freya-mursu saapui Oslon edustalle Frognerkilenin lahteen 19. heinäkuuta.
Mursunaaras oli nähty ennen Osloon saapumistaan muun muassa Hollannissa. Sen uskotaan saapuneen Euroopan vesille Huippuvuorilta.
Suomessa seurattiin kesällä Stena-mursun vaiheita. Sekin jouduttiin lopulta lopettamaan: Uskomaton reissu! Animaatio näyttää, miten Stena-mursu päätyi Suomeen
Näin Stena-mursu säilötään museoon – haastattelussa ylikonservaattori.
Uusimmat
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
Lataa lisää