Rengasyhtiö Nokian Renkaiden liiketappio syveni tammi-maaliskuussa verrattuna viime vuoteen.
Liiketappiota kertyi 26,2 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tappio oli 18,8 miljoonaa. Liikevaihto koheni vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna 1,4 prosenttia 236,6 miljoonaan euroon.
Alkuvuoden tulosta rasitti Punaisenmeren kriisi, kun huthikapinallisten iskut haittasivat rahtiliikennettä. Suomessa haittaa aiheuttivat ay-liikkeen laajat lakot.
Vastoinkäymiset johtivat tuotannon menetyksiin, toimitusten viivästymisiin sekä logistiikkakustannusten nousuun.
Taustalla lakot ja Punaisenmeren kriisi
Toimitusjohtaja Jukka Moisio kertoo tiedotteessa, että lakot ja Punaisenmeren kriisi painoivat käyttökatetta noin 20 miljoonaa euroa.
– Lakkojen takia helmi–huhtikuussa menetimme yhteensä noin kolmen viikon tuotannon henkilöautonrenkaissa ja yhden viikon tuotannon raskaissa renkaissa, Moisio sanoo.
Samalla alhainen kuluttajaluottamus ja taloudellinen epävarmuus ovat painaneet auto- ja rengasmarkkinoita vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Moision mukaan vuoden loppupuoli näyttää lupaavammalta renkaiden myynnin kasvaessa.
– Liiketoiminnan kausiluonteisuuden vuoksi myynnin kasvun ja segmentit yhteensä liikevoiton odotetaan syntyvän jälkimmäisellä vuosipuoliskolla, hän sanoi.
Nokian Renkaiden hallitus etsii yhtiölle parhaillaan uutta toimitusjohtajaa. Moisio ilmoitti maaliskuussa jäävänsä tämän vuoden aikana eläkkeelle.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää