Niinistö: Suomen aiemmasta Venäjä-suhteesta ei ole paljoa jäljellä – "Kasakka vie sen, mikä on löyhästi kiinni"
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti puheenvuoron tänään vuosittaisessa suurlähettiläskokouksessa Helsingissä.
Niinistö nosti puheessaan esille voimakkaasti Venäjän hyökkäyssodan vastustamisen ja Suomen sekä Euroopan turvallisuustilanteen. Niinistö kertoi osallistuvansa myöhemmin tänään tiistaina Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin Krim-huippukokoukseen.
Niinistö kertoi Suomen havahtuneen Venäjän etupiiriajatteluun jo viime vuonna
Niinistö kertoi puheessaan havahtuneensa Venäjän etupiiriajattelun voimistumiseen jo viime vuoden lopulla. Tasavallan presidentti totesi, että sotilaallinen liittoutumattomuus ei Venäjän mukaan enää ollutkaan kiinni Suomen ja Ruotsin omasta vapaasta tahdosta.
– Totesin jo uudenvuodenpuheessani, että on tiedettävä "milloin kiiruhtaa, milloin malttaa".
Niinistö korosti Suomen tukea Ukrainalle.
– Kovinta hintaa Venäjän raa’asta sodankäynnistä maksaa Ukrainan kansa, Niinistö totesi puheenvuorossaan.
”Ukrainan sota voi levitä maailmalle”
Keskeiseksi Niinistö nosti esille myös Suomen ja Ruotsin liittyminen sotilasliitto Natoon. Tasavallan presidentti kuitenkin korosti, että Nato-jäsenyyden myötä vastuuta ei tule siirtää Atlantin taakse.
– Nyt Ukrainaan rajoittuva sota voi levitä maailmalle. Maailmalla voi puhjeta myös muita konflikteja, jotka kilpailevat Nato-maiden globaalista huomiosta – vaikkapa Tyynenmerellä.
Keskeiseksi puheenvuorossa nousi esille myös Suomen ja Ruotsin liittyminen sotilasliitto Natoon. Niinistö muistutti, että itänaapuri on ja pysyy, ja käytti vanhaa sananlaskua kertoessaan Venäjän viime vuotisesta vaatimuksesta pysäyttää Naton laajentuminen.
– Tässä tehtävässä mielessäni on ollut vuosisatoja vanha viisaus: kasakka vie sen, mikä on löyhästi kiinni. Se koskee yhtä lailla materiaa kuin toimintavapautta, Niinistö muotoili.
Niinistö totesi luottamuksen Venäjään kadonneen, eikä aineksia uuteen alkuun oikein olevan. Presidentti kuitenkin korosti keskusteluyhteyden säilymisen tärkeyttä maailmanlaajuisesta poliittisesta tilanteesta huolimatta ja muistutti, ettei vihanpidosta Suomessa asuvia venäläisiä kohtaan seuraa mitään hyvää.
Energiakriisi ja ilmastonmuutos koettelevat Eurooppaa
Niinistö otti lopuksi puheessaan myös kantaa energiakriisiin. Presidentti sanoi energiakriisin koettelevan koko Eurooppaa. Niinistö nosti esille ilmastonmuutoksen ja kesän dramaattiset uutiskuvat metsäpaloista ja historiallisesta kuivuudesta.
– Ilmastonmuutos ei ole kaukana tulevaisuudessa tai kaukana muilla mantereilla, vaan tässä ja nyt, myös meillä Euroopassa.
Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa Niinistö alleviivasi teknologian merkitystä.
Kokouksessa tapasivat Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt sekä ulkopoliittinen johto. Maanantaina suurlähettiläspäivillä puhuivat muun muassa ulkoministeri Pekka Haavisto ja puolustusministeri Antti Kaikkonen.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää