Öljy-yhtiö Nesteen vertailukelpoinen käyttökate laski huhti-kesäkuussa 784 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin vastaava tulos oli 1 085 miljoonaa euroa.
Öljytuotteiden vertailukelpoinen käyttökate laski 239 miljoonaan euroon viime vuoden 529 miljoonasta.
Helsingin pörssissä Nesteen osake rysähti tulosjulkistuksen jälkeen. Osake on lasketellut alaspäin pitkin päivää ja oli iltapäivällä ennen yhtä liki 15 prosentin laskussa.
Nesteen toimitusjohtajan Matti Lehmuksen mukaan kokonaisjalostusmarginaali laski odotetusti edelliseen neljännekseen verrattuna, kun markkinatilanne alkoi normalisoitua.
– Kokonaisjalostusmarginaalia tuki erityisesti bensiinin marginaali, kun taas dieselin marginaali pysyi alemmalla tasolla, sanoo Lehmus tiedotteessa.
Huhti-kesäkuussa kokonaisjalostusmarginaali oli 16,7 dollaria tynnyriltä, kun lukema oli vuosi sitten keskimäärin 30 dollaria tynnyriltä.
Viime vuonna Nesteen öljytuotteiden tulos kasvoi huimasti energiakriisin seurauksena. Aiempina vuosina leijonanosan Nesteen tuloksesta ovat tuoneet uusiutuvat tuotteet, mutta viime vuonna perinteisten öljytuotteiden rooli vahvistui ainakin hetkellisesti.
Tämänhetkisten johdannaismarkkinoiden perusteella kokonaisjalostusmarginaalin odotetaan kuitenkin nousevan kolmannella neljänneksellä hieman korkeammalle tasolle.
Singaporen laajennus maaliin?
Myös uusiutuvien tuotteiden käyttökate laski jonkin verran vuoden takaisesta. Toisen neljänneksen vertailukelpoinen käyttökate oli 513 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 538 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Lehmus kertoo, että uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen myyntimäärät kasvoivat toisella vuosineljänneksellä 17 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Toisaalta uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen myyntimäärän odotetaan laskevan kolmannella neljänneksellä jonkin verran.
Yhtiö arvioi, että myyntimäärään vaikuttaa se, että uuden tuotantolinjan korjaustyöt jatkuvat heinäkuussa.
Neste odottaa, että Singaporen laajennuksen tuotannon ylösajo saadaan päätökseen vuoden loppuun mennessä.
Epävarmuuden odotetaan jatkuvan öljytuotteiden ja uusiutuvien raaka-aineiden markkinoilla.
Uusimmat
-
12:36
Ensi viikolla jopa +24!
-
12:31
Miksi farkuille ja ulkovaatteille on omat pesuohjelmansa? Näin pyykkikoneen ohjelmat eroavat toisistaan
-
12:26
Kärpät ryösti toisen SM-liigaseuran maalipyssyn!
-
12:25
Putin nosti ydinasejoukot esiin: "Venäjä käy ratkaisevaa ajanjaksoa – emme siedä minkäänlaisia uhkauksia"
-
12:14
Ilves iski kiinni: Tommi Niemelän luottomies haaviin
-
12:03
Nakuilua ja sipsipussi – tässä ovat tämän vuoden Met-gaalan oudoimmat asut
-
11:48
Näin puolueet eroavat MTV:n eurovaalikoneen Gaza-kysymyksessä – kokoomusehdokkaat erimielisiä
-
11:47
Ei herkille! MM-rallin tähtikuljettajaa kohtasi karmea tapaturma: "Koira oli keskellä tietä"
-
11:40
Putinin käytös herätti huomiota suorassa lähetyksessä – erikoista sormeilua jokaisen kättelyn yhteydessä
-
11:30
Savuavassa lentokoneessa matkustanut Mika Lintilä lohkaisi uutisesta hervottoman vitsin: "Meille kerrottiin ihan eri syy"
-
11:13
Monacon kuolonkolari: Suomalaismiestä vastaan nostettu raskaat syytteet
-
11:06
Kalle Rovanperältä jykevä paluu – hätkähdyttävä lausunto testi-ek:n maalissa: "Pitäisikö meidän olla peloissamme?"
-
11:05
Maailman nopein poliisiprätkä: Lähes 300 km/h kulkeva pyörä päätyi tamperelaismuseoon
-
10:58
Olkiluoto 2 tuottaa jälleen sähköä!
-
10:30
Ukrainan viisuedustaja kaatui semifinaalin harjoituksissa, mutta pelasti tilanteen huikealla tavalla – muillakin artisteilla haasteita lavalla
-
10:25
Tapparalle kivikova paluumuuttaja
-
10:18
Poliisi tutkii: Rattijuoppo kaahasi yli kahtasataa
-
09:55
Yksi kuva paljastaa, kuinka hyinen poikkeus Suomen talvi oli maailmassa
-
09:50
Lehti: Tämä seura haluaa tähtivahti Christian Heljangon
-
09:45
Jere testasi kekseliään niksin juuston höyläämiseen: "Vau!"
-
Lataa lisää