Näissä kunnissa ansiotuloa verotetaan eniten – jopa tuhansien eurojen erot
Keskimäärin kevyin kunnallisveroprosentti on Uudellamaalla.
Manner-Suomessa kunnat verottavat keskimäärin kaikkein kireimmin ansiotuloja tänä vuonna Etelä-Savossa. Asia ilmenee Veronmaksajain Keskusliiton tekemästä selvityksestä.
Selvityksen mukaan kunnallisveroprosentti on Etelä-Savossa tänä vuonna keskimäärin 9,17. Kevyintä verotus on puolestaan Uudellamaalla, jossa keskimääräinen kunnallisveroprosentti on 6,03.
Keskituloinen palkansaajapariskunta maksaisi Etelä-Savossa tänä vuonna lähes 2 500 euroa enemmän kunnallisveroa kuin Uudellamaalla, jos verot maksettaisiin maakuntien keskiarvojen mukaan. Laskelmassa ei ole huomioitu kiinteistö- ja kirkollisveroprosentteja, jotka vaihtelevat kunnittain.
Kunnallisverossa on kuitenkin suuria eroja myös maakuntien sisällä. Esimerkiksi Etelä-Savossa haarukka on Puumalan 6,60 prosentista Kangasniemen, Mikkelin, Pieksämäen ja Rantasalmen 9,40 prosenttiin.
Heiluntaa on Uudellamaallakin. Maakunnasta löytyy koko Suomen vähiten ansiotuloja verottava kunta eli Kauniainen, jossa kunnallisveroprosentti on tänä vuonna 4,40.
Toisaalta Uudenmaan koilliskulmalla Myrskylässä tuloveroprosentti on 9,90 eli enemmän kuin yhdessäkään kunnassa Etelä-Savossa.
Koko Manner-Suomen keskimääräinen kunnallisveroprosentti on tänä vuonna 7,46.
Halsualla yli 5 500 euroa enemmän maksettavaa kuin Kauniaisissa
Selvityksen mukaan Manner-Suomen kirein kunnallisverotus on Keski-Pohjanmaan Halsualla, jossa kunnallisveroprosentti on tänä vuonna 10,80. Ero kevyimmän verotuksen Kauniaisiin on 6,40 prosenttiyksikköä.
Laskelmassa esimerkkinä käytetty keskituloinen palkansaajapariskunta pulittaa Halsualla tuloistaan noin 5 550 euroa enemmän veroja kuin Kauniaisissa.
Tähän laskelmaan on otettu mukaan kunnallisveron ohella myös kirkollisvero. Lisäksi laskelmassa on huomioitu pariskunnille samat valtion tuloverot, palkansaajan sosiaalivakuutusmaksut ja yleisradiovero asuinkunnasta riippumatta. Kiinteistöveroa ei ole huomioitu.
Pariskunnan yhteenlasketut vuositulot ovat laskelmassa noin 93 000 euroa. Palkkatulot perustuvat Tilastokeskuksen tilastoihin kokoaikaisten palkansaajien mediaanituloista toissa vuodelta ja ennustettuun ansiokehitykseen vuosina 2023–2024.
Manner-Suomen kuntien toissa vuoden tuloveroprosenteista leikattiin 12,64 prosenttiyksikköä vuodelle 2023 sote-uudistuksen vuoksi. Näin ollen kunnat eivät saaneet itse päättää viime vuoden tuloveroprosenttejaan.
Alkaneen vuoden prosentit kunnat sen sijaan saivat päättää, mutta jokaisen kunnan tuli vähintään pyöristää tuloveroprosenttinsa sadasosat lähimpään kymmenykseen.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää