Näihin pörssiyhtiöihin kannattaa sijoittaa juuri nyt – ”Tänä vuonna tehdään ennätystuloksia”
Osakekauppa käy nyt kuumana. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana moni suomalainen yhtiö on listautunut pörssiin.
Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtajaVictor Snellman ennustaa, että tänä vuonna pörsseihin listautuu ennätysmäärä uusia yhtiöitä niin Suomessa ja Ruotsissa kuin Yhdysvalloissa.
– Mikäli analyytikkoja on uskominen, tänä vuonna tehdään ennätystuloksia, Snellman sanoo.
Snellmanin mukaan taloutta elvytetään tällä hetkellä monin keinoin ja esimerkiksi keskuspankkirahaa on markkinoilla todella paljon. Tämä kasvattaa omaisuuserien arvostusta.
Tämän uskotaan auttavan talouden voimakkaaseen kasvuun kesän jälkeen.
Mitä suomalaisia pörssiyhtiöitä sitten kannattaisi pitää silmällä juuri nyt?
Snellmanin mukaan tällä hetkellä osakemarkkinoilla kiinnostavat eniten kuluttajasektorin yhtiöt.
– Kotoiluun ja remontointiin liittyvien yhtiöiden, kuten Harvian, Fiskarsin ja Keskon tulokset ovat kasvaneet voimakkaasti tämän vuoden aikana ja ne ovat myös kiinnostaneet sijoittajia pörssissä aika paljon.
Snellman uskoo myös koronakriisistä kärsineen lentoalan lähtevän pian elpymään.
– Kun rajat avataan ja jokin lentoyhtiö ilmoittaa, että nyt ryhdytään taas lentämään, kurssikin lähtee lentoon. Aina kun tulee uutisia, jotka vähän yllättävät markkinat, markkinat ja sijoittajat ottavat hieman etukenoa siihen, että tulokset tulevat paranemaan. Sama koski keväällä esimerkiksi ravintolayhtiöitä.
Vaisu inflaatio ihmetyttää Euroopassa
Yksi osakemarkkinoihin vaikuttava asia on inflaatio.
Inflaatio Yhdysvalloissa on viime aikoina ollut korkea, noin viisi prosenttia, mikä vaikuttaa Snellmanin mukaan osakemarkkinoihin monella eri tavalla.
Ensinnäkin, jos yhtiöt eivät pysty siirtämään inflaation myötä kohonneita kustannuksiaan lopputuotteiden hintoihin, yhtiöt tekevät vähemmän tulosta ja niiden osakekurssi laskee.
– Toisaalta, kun meillä on korkea inflaatio, keskuspankkien tulisi nostaa ohjauskorkoja. Tämä johtaisi siihen, että sijoittajien ei kannattaisi ostaa osakkeita, vaan sijoittaa korkopapereihin. Tämä taas johtaa siihen, että kun raha liikkuu paikasta toiseen, joidenkin osakkeiden arvostustaso laskee ja toisten nousee.
Snellman toteaa, että inflaation kiihtymisen seurauksena osakemarkkinoilla voi siis mennä joiltakin osin huonommin.
Toisaalta jotkin pörssiyhtiöt ja esimerkiksi pankkisektori voivat päinvastoin jopa hyötyä inflaatiosta ja korkojen noususta.
– Tällaiset sektorit pystyvät siirtämään inflaation hintoihinsa tosi hyvin. Euroopassa ja Suomessa pankkisektorin painoarvo on aika suuri. Ne ovat tänä vuonna ottaneet jo jonkin verran etukenoa kurssin puolesta.
Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa pankit ovat elvyttäneet koronakriisin kurittamaa taloutta pumppaamalla lisää rahaa markkinoille.
Yhdysvalloissa tämä on laskenut rahan arvoa toivotulla tavalla, mutta Euroopassa inflaatio ei ole lähtenyt kiihtymään yhtä voimakkaasti.
Syytä tälle eivät Snellmanin mukaan tiedä tarkalleen edes keskuspankkiirit.
– Keskuspankkiirit haluaisivat sellaisen parin prosentin inflaation ja pankitkin haluaisivat taloudellisen toimeliaisuuden lähtevän liikkeelle, koska pankit joutuvat maksamaan korkoa kaikista euroista, joita ne pitävät taseessa.
Snellmanin mukaan Suomessa inflaatio on nyt kaksi prosenttia, mutta polttonesteiden veronkorotukset ja öljytuotteiden hintojen matala vertailutaso huomioituna inflaatio olisi käytännössä noin prosentin.
Juttua korjattu 7.7. kello 07.06: Loppuun korjattu tieto Suomen tämänhetkisestä inflaatiosta.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää