Nainen tuomittiin eläinsuojelurikoksesta tämän koirien jäätyä niin pahasti vaille hoitoa, että toinen jouduttiin lopettamaan.
Rovaniemellä huhtikuussa 2020 poliisipartio löysi häkin, jossa oli kaksi huonovointista koiraa. Tehtävä oli saanut alkunsa naapureiden yhteydenotoista.
Talon asukkaat olivat valittaneet asunnosta kuuluneesta haukunnasta ja vinkumisesta. Poliisi oli mennyt sisälle asuntoon selvittämään asiaa.
Häkki piilossa vilttiläjän alla
Sotkuisen asunnon nurkasta löytyi kasa, jonka päälle oli kasattu useita vilttejä, peittoja ja vaatteita. Niiden alta paljastui pieni häkki, jossa oli kaksi koiraa.
Koirat mahtuivat syyttäjän mukaan juuri ja juuri häkkiin sisälle. Paikalta otetuista kuvista paljastuu, että koirat olivat häkissä todella ahtaasti.
Koirat olivat silminnähden laihoja ja nälkiintyneitä, eikä häkissä ollut niille ruokaa tai juomaa.
Toisen koiran terveydentila oli niin heikko, että se lopetettiin. Koiran suussa oli vakava tulehdus ja koira oli pahoin nälkiintynyt ja kuivunut.
Naiselle sakot ja eläintenpitokielto
Nainen kertoi, että oli vuoden 2020 maaliskuun lopussa joutunut hänelle tuntemattomasta syystä teho-osastohoitoon, jossa vietti yli viikon. Koirat olivat löytyneet hoidon aikana niin, että nainen ehti olla hoidossa kolme yötä. Rikoksen katsottiin näin kestäneen neljä päivää.
Oikeus katsoi, että nainen oli toiminut törkeän huolimattomasti. Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1985 syntyneen naisen eläinsuojelurikoksesta 30 päiväsakon rangaistukseen, joka tämän tuloilla tarkoittaa 180 euroa.
Tuomiota kevennettiin naisen terveydentilaan liittyvien seikkojen vuoksi.
Lisäksi hänet määrättiin vuoden 2025 loppupuolelle asti koiria ja kissoja koskevaan eläintenpitokieltoon.
Tuomio on lainvoimainen.
Uusimmat
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
Lataa lisää