MTV:n tiedot: Euroopan etsityimpien listalla oleva Jan Salminen jäi kiinni Espanjassa – väärin pysäköity auto narautti
MTV Uutisten tietojen mukaan Euroopan etsityimpien listalla oleva suomalainen Jan Salminen on jäänyt tiistaina illalla poliisille kiinni Espanjassa. Miehen pakomatka ehti kestää yli neljä vuotta.
MTV Uutisten tietojen mukaan Salminen jäi eilen illalla kiinni Espanjan Manilvassa. Salminen oli liikkeellä kaverinsa ja vaimonsa kanssa. Seurueen väärin pysäköityä autoa oltiin hinaamassa pois ja poliisit tulivat paikalle.
– Minä halusin lähteä tilanteesta pois enkä olisi palannut autolle, mutta Jan halusi itse mennä kaverinsa kanssa auton luo, jota oltiin juuri laittamassa hinaukseen. Poliisit pyysivät miehiltä ajokortit, ja kun kaverilla ei ollut, Jan antoi omansa, joka oli väärennetty, Salmisen vaimo kertoo MTV Uutisille.
Poliisit huomasivat, että Salmisen ajokortti oli väärennetty ja mies otettiin kiinni. Vaimo ei ole kuullut Salmisesta eilisillan jälkeen.
Krp tietoinen
Keskusrikospoliisi on saanut tänään tiedon Salmisen kiinnijäämisestä.
Suomen ja muiden Pohjoismaiden poliisin sekä Tullin yhdyshenkilönä Espanjassa työskentelevä rikosylikomisario Kaj Björkqvist vahvistaa MTV Uutisille, että etsintäkuulutettu Jan Salminen on saatu kiinni Aurinkorannikolla tiistai-iltana.
– Kiinnioton teki Guardian Civil. Asia etenee nyt normaalina menettelynä. Sen enempää en voi kommentoida tässä vaiheessa, Björkqvist sanoo.
Lue ja katso myös: Euroopan etsityimpien listalla oleva Jan Salminen kertoo neljättä vuotta jatkuvasta pakomatkastaan: "Minulla ei ole Suomen poliisin kanssa mitään keskusteltavaa"
Haastavaa elämää etsintäkuulutettuna
1985 syntynyt Salminen on Europolin etsintäkuuluttamien henkilöiden Most Wanted -listalla, koska hän ei saapunut oikeuteen vastaamaan syytteisiin muun muassa törkeistä veropetoksista ja kirjanpitorikoksista. Salmisella on juttuja vireillä sekä käräjä- että hovioikeudessa.
Keskusrikospoliisi on ilmoittanut SalmisenEuropolin etsintäkuuluttamien henkilöiden listalle useampaan otteeseen.
Salminen antoi vain vajaat kolme viikkoa sitten haastattelun MTV Uutisille, jossa hän kertoi aikovansa jatkaa pakoiluaan eikä hänellä ollut lainkaan aikeita antautua. Samassa yhteydessä hän kertoi, ettei etsintäkuulutettuna oleminen ole aina kovin herkkua. Monista asioista pitää luopua ja suhteet läheisiin kärsivät.
– Olen hyvin tietoinen siitä, että poliisi tarvitsee vain yhden onnistumisen. Olen joutunut luomaan uuden identiteetin ja olen jopa hankkinut työpaikan uudella henkilöllisyydellä. Olen jo melko tottunut siihen, että päivittäin tulee tilanteita, joissa kiinnijäämisen mahdollisuudet ovat olemassa. Olen ottanut nämä tilanteet enemmänkin haasteina, hän kertoi aiemmin elokuussa.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää