Milloin hiustenlähdöstä pitää huolestua? Hoidon viivyttely voi johtaa pysyvään kaljuuntumiseen
Runsas ja selittämätön tai muita oireita aiheuttava hiustenlähtö kannattaa tutkituttaa ajoissa, sillä sen taustalla voi olla pysyvään kaljuuntumiseen johtava sairaus.
On täysin tavallista, että kuontalosta tippuu hiuksia. Terveyskirjaston mukaan päivässä päästä irtoaa 100–150 hiusta. Lyhyissä hiuksissa tätä luontaista uusiutumista ei huomaa, mutta pitkätukkaiset saattavat pelästyä esimerkiksi suihkun lattialle ilmestynyttä karvatuppoa.
Tavallista runsaamman hiustenlähdön taustalla voi olla esimerkiksi harva pesuväli, jolloin kaikki lukuisten päivien aikana irronneet hiukset huuhtoutuvat pois yhdellä kertaa. Toisinaan hiustenlähtö voi johtua psyykkisistä tai fyysisistä syistä – esimerkiksi stressistä, hormonaalisista muutoksista tai infektiosta.
Huffington Postin haastattelema hiuksiin erikoistunut ihotautilääkäri Sharleen St. Surin-Lord kertoi, milloin hiusten irtoamisesta kannattaa huolestua.
Pahimmillaan seurauksena pysyvä hiustenlähtö
Nyrkkisääntönä voi amerikkalaisasiantuntijan mukaan pitää sitä, että selittämätön ja mittava karvojen lähtö on aihe käydä lääkärissä. Esimerkiksi synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on normaalia.
Päänahkaan ilmestyneen punaiset kyhmyt tai märkivät paiseet sekä hiuspohjan kutina, kirvely tai arkuus ovat syitä välittömälle hoitoon hakeutumiselle. Oireet ovat merkkejä tulehduksellisesta hiustenlähdöstä, jonka seurauksena päänahka arpeutuu ja hiusjuuret surkastuvat niin, että tukka katoaa pahimmillaan pysyvästi.
Arpeutumista ja kaljuutta aiheuttavia sairauksia ovat muun muassa ihon punahukka, karvatuppien punajäkälä, karvatuppitulehdus, paisekaljuus ja märkärakkulainen päänahan ihottuma, kertoo Terveyskirjasto.
Jotta kaljuuntumiselta välttyisi, olisi sairauksien hoito parasta aloittaa jo ennen arpikudoksen syntymistä.
Lähteet: Huffington Post, Terveyskirjasto 1 & 2
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää