Miljoonakupongin myyneellä kioskilla juhlistetaan vuoden suurinta lottovoittoa – kauppias: Kuin olisin itse voittanut
Savonlinnalaisen Kioski Puhakan toistaiseksi tuntematon asiakas voitti eilisiltana Lotossa huiman 13 000 000 euron jättipotin. Jopa satakunta ihmistä on jo käynyt kioskilla aistimassa voittotunnelmaa.
– Omat tunnelmat on, että vähän kuin olisi lottovoittaja itse, kauppias Esa Puhakka kertoo MTV Uutisille puhelimitse.
– Kolmekymmentä vuotta kun on työkseen unelmia myynyt, niin sitten kun se jollekin toteutuu, kyllähän siitä hyvät fiilikset tulee.
Kyseessä on kuluvan vuoden suurin Lotto-voitto ja koko Loton historian 13. suurin voittopotti.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kioskilla on käynyt ihmisiä kyselemässä mahdollisen voittajan perään ja aistimassa tunnelmaa jo noin satakunta henkeä, Puhakka kertoo.
Juhlinta on kuitenkin ollut hillittyä.
– Jätskiä on syöty, tuulihattuja on ollut ja kahvia on keitetty lukematon määrä pannuja.
Kioskilla pidetään juhlat voittokahvien merkeissä yhteistyössä Veikkauksen kanssa, vaikka voittajan henkilöllisyys ei selviäisi. Puhakan mukaan voittajalle katsotaan jotain pientä huomionosoitusta, mikäli hän kioskille ilmoittautuu.
Puhakat pitävät kioskiaan kolmannessa polvessa. Esan äiti aloitti paikalla R-kioskin jo neljäkymmentä vuotta sitten, nyt Esa hoitaa nykyisin yksityistä kioskia poikansa kanssa.
Toistaiseksi tuntemattomalle miljonäärille Puhakka lähettää terveisiä.
– Oikein vilpittömät ja sydämelliset onnittelut. Jokainen käyttää rahaa sillä tavalla, kuin itse parhaakseen katsoo. Jokaisella on erilaisia haaveita ja unelmia, ja nyt yhdellä ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa ne omat haaveet ja unelmat.
Juttua on päivitetty kauttaaltaan klo 15.04 kauppiaan kommenteilla.
Katso myös: Tätä et nähnyt televisiossa! Näin arvonta suoritettiin lottokoneen rikkouduttua suorassa lähetyksessä
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää