Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
Mikko Hautala vahvistaa Facebook-tilillään käyneensä Donald Trumpin kanssa ”joitakin puhelinkeskusteluita” Suomen Nato-hakemuksen tiimoilta.
Yhdysvaltalainen The New York Times kertoi lauantaina, että Suomen Washingtonin suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut suoraan yhteyttä Donald Trumpiin vakuuttaakseen Trumpin Suomen arvosta Natolle. Nyt Hautala kommentoi asiaa Facebook-tilillään.
– Trumpin kanssa olen käynyt joitakin puhelinkeskusteluita ennen muuta Nato-jäsenyyshankkeemme tiimoilta. Tavoitteena oli tuoda esille Suomen hakemuksen perustelut ja Suomen vahvuudet, Hautala kirjoittaa Facebookissa.
Yhdysvaltain entinen presidentti on tehnyt selväksi näkemyksensä siitä, että Naton vapaamatkustajat veisivät Yhdysvaltain resursseja.
Hän kertoo keskusteluiden taustalla olleen huoli siitä, että Trumpin ”kriittisestä asenteesta” olisi voinut olla negatiivisia seurauksia Suomen Nato-polulle. Hautalan mukaan riskinä oli, että Suomi joutuisi Yhdysvaltain sisäpoliittisten riitojen yhdeksi rintamaosuudeksi.
– Diplomatiaan kuuluu luottamuksellisuus eikä käytyjä keskusteluita sellaisenaan ole tapana avata. Ainakaan, jos halutaan jatkossakin pysyä väleissä. Tästä pidän itsekin kiinni. Totean kuitenkin, että Suomen näkemysten vastaanotto oli tässä yhteydessä asiallinen ja rakentava, Hautala kirjoittaa.
Suurlähetystö pitää yhteyttä Trumpin vaikutuspiiriin
Hautala kertoo, että Washingtonin suurlähetystö pitää jatkuvasti yhteyttä republikaaneihin, mikä koskee myös Trumpin lähellä olevia tahoja.
– Kyse ei luonnollisestikaan ole mistään poliittisesta sympatiseerauksesta suuntaan tai toiseen tai jonkinlaisesta vaalituloksen ennakoinnista. Suomen intressien ajaminen yksinkertaisesti vaatii toimintaa niin hallinnon kuin opposition suuntaan. Ja edustajainhuoneessa republikaanit ovat enemmistössä eli ns. vallassa, Hautala jatkaa.
Lopuksi Hautala kannustaa kirjoituksessaan Suomea kehittämään suhteitaan Yhdysvaltain kanssa ja pitämään huolta ”vahvasta kansallisesta puolustuksesta ja puolustusteollisuudesta” aktiivisena Naton jäsenenä.
Uusimmat
-
20:19
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
Lataa lisää