Britannialainen kulutustavarajätti Unilever kertoo erottavansa jäätelöliiketoimintansa muusta yhtiöstä. Uusi yhtiö olisi lähes kahdeksan miljardin euron liikevaihdollaan maailman johtava jäätelönvalmistaja.
Unileverin jäätelöbrändeihin kuuluvat muun muassa Ben & Jerry's, Magnum, Cornetto ja Carte D'Or.
Unilever osti vuonna 2011 suomalaisen Ingmanin jäätelöliiketoiminnan, joten yhtiön hallinnassa ovat myös sellaiset perinteiset suomalaiset jäätelöbrändit kuten Kingis, Jättis ja Lipsi.
Jäätelöliiketoiminnan erottaminen Unileveristä alkaa heti, ja se on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä.
Yhtiö kertoo tarkastelevansa yhä eri vaihtoehtoja erottamisen toteuttamiselle, jotta tuotto osakkeenomistajille saadaan maksimoitua.
Todennäköisin vaihtoehto on Unileverin mukaan uuden pörssiyhtiön perustaminen.
Unileverin viestinnästä kerrotaan STT:lle, että mahdollisen uuden yhtiön nimestä ei ole vielä päätetty. Asiasta ilmoitetaan sitten, kun erottamisen toteuttamistapa on päätetty.
Tavoitteena parempi kannattavuus
Päätöksen takana on Unileverin mukaan pyrkimys kasvattaa yhtiön kannattavuutta. Yhtiö kertoo haluavansa keskittyä vahvimpiin maailmanlaajuisiin brändeihinsä, jotka täydentävät toisiaan ja mahdollistavat nopeamman pohjamyynnin kasvun.
Unileverin brändejä ovat muun muassa Dove-saippuat, Rexona-deodorantit, Omo-pesuaineet, Hellmann's-majoneesit ja Knorr-ruokatuotteet.
Viime vuosina Unilever on siirtänyt painopistettään elintarvikkeista kauneudenhoito- ja hyvinvointituotteisiin.
Unileverin mukaan jäätelöbisneksellä on yhtiön muihin tuoteryhmiin verrattuna eroavia piirteitä.
– Niihin kuuluvat tuotantoketju ja myyntipisteet jotka sopivat pakastetuille tuotteille, erilaiset myyntikanavat, enemmän kausittaisuutta ja suurempi pääomaintensiteetti, yhtiö kertoo.
Yhtiö ilmoitti tiistaina myös "tuottavuusohjelmasta", joka vaikuttaa noin 7 500 työpaikkaan ympäri maailmaan. Tavoitteena on 800 miljoonan euron säästöt seuraavien kolmen vuoden aikana.
Unileverillä on 127 000 työntekijää. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna yli 59 miljardia euroa.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää