Lightyear-aurinkosähköauton valmistus Uudessakaupungissa loppui lyhyeen
Lightyear 0 -aurinkosähköautoa ehdittiin valmistaa vajaat kaksi kuukautta. Kerroimme joulukuussa myös toisen Uudessakaupungissa valmistettavan sähköauton kohtaamista vaikeuksista.
Aurinkopaneeleilla varustetun Lightyear 0 -sähköauton valmistus on lopetettu Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa.
Auton kehittänyt hollantilainen teknologiayhtiö Lightyear on ilmoittanut uudelleenjärjestelystä, jonka myötä yhtiö keskittyy kehittämään uutta, edeltäjäänsä selvästi halvempaa Lightyear 2 -mallia ja lopettaa aiemman mallinsa tuotannon.
Lightyearin tuotanto on työllistänyt Uudenkaupungin autotehtaalla suoraan noin 20 tuotannon työntekijää ja noin kymmenen toimihenkilöä. Tuotanto ehti olla käynnissä vain vajaat kaksi kuukautta, sillä Valmet Automotive kertoi tuotannon aloittamisesta marraskuun lopussa.
Valmet Automotive kertoi aiemmin tammikuussa aloittavansa muutosneuvottelut Uudenkaupungin tehtaalla, koska tuotanto on tänä vuonna vähentymässä. Muutosneuvottelujen piirissä on 2 000 henkilöä. Yhtiön mukaan sopeutustarve on enintään 630 henkilöä. Akkuliiketoiminta jäi muutosneuvottelujen ulkopuolelle.
Uusimmat
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
Lataa lisää