Lässähtikö lakko ruokakaupoissa? Myymälöissä riitti niin asiakkaita kuin myytävääkin
Osa ruokakauppojen työntekijöistä on ollut tänään lakossa, mutta asiakkaille se ei ole paljon näkynyt. Suuri osa kaupoista on ollut auki, ja asiakkaitakin on riittänyt.
Suurten ketjujen ruokakauppoja on koskenut tänään Palvelualojen ammattiliiton PAMin yksipäiväinen lakko, mutta ainakin S-ryhmä, Kesko ja Lidl ovat kertoneet pyrkivänsä pitämään ruokakauppansa auki.
– Kaupat toimivat aika normaalimoodilla. Osa meidän myymälöistämme sulkee kello 21 puolen yön sijaan, S-Ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
– Mutta tottahan toki, lakko näkyy. Yksittäisiä S-marketteja on ollut kiinni.
Hamstrausvimma ei iskenyt
K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki kertoo, että Espoon Sellon kauppakeskuksessa päivä on sujunut ”olosuhteisiin nähden hyvin”.
Muista kaupoista ja Keskon pääkonttorilta on siirretty henkilökuntaa toisiin niin, että kaikkiin on saatu riittävä miehitys.
Sääksmäen mukaan hyvän ennakkovalmistautumisen ansiosta myös tuotteita on riittänyt.
– Aivan jotain yksittäisiä tuotteita on puuttunut, mutta hyvä saatavuus on ollut tuotteissa.
Päällysahokin kiittelee ihmisiä siitä, että he eivät ole hamstranneet turhaan.
– Se näkyi meillä volyymikehityksessä, että osa oli siirtänyt ostoksiaan tältä päivältä eiliselle. Ja oletetaan, että huomenna on kaupassa niitä asiakkaita, jotka tänään ovat jättäneet kaupassa käymättä.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää