Lähde: Prinssi Harryn pikavisiitti Lontooseen suututti kuningatar Camillan perinpohjaisesti erityisesti yhdestä syystä
Brittihovin lähteiden mukaan kuningatar Camilla suhtautuisi tällä hetkellä äärimmäisen nihkeästi puolisonsa kuningas Charlesin kuopukseen prinssi Harryyn.
Palatsin työntekijän mukaan prinssi Harryn taannoinen pikavierailu Lontooseen tapaamaan syöpädiagnoosin saanutta isäänsä kuningas Charlesia olisi saanut kuningatar Camillan raivostumaan, kertoo Express. Charlesin syöpädiagnoosista tiedotettiin 5. helmikuuta ja samalla viikolla Harry lensi kotoaan Kaliforniasta tapaamaan isäänsä.
Lähteiden mukaan Harryn ja Charlesin tapaaminen olisi kestänyt noin 45 minuuttia ja Harryn vierailu entiseen kotimaahansa kokonaisuudessaan kesti noin vuorokauden.
Hiljattain Harry kommentoi lyhyesti julkisesti lyhyttä vierailuaan isänsä luokse, todeten olleensa kiitollinen siitä, että sai viettää aikaa tämän kanssa sekä rakastavansa perhettään.
Hovin sisäpiiriläisen mukaan kuningatar Camilla ei olisi lainkaan ollut ilahtunut Harryn pikavisiitistä, sillä tämä ei olisi pyytänyt vieralulleen palatsin hyväksyntää ennen kuin hyppäsi lentokoneeseen.
Lähteet kertovat, että Camilla olisi suorastaan "raivostunut" Harryn asenteesta.
– Hänen majesteettinsa oli raivoissaan siitä, että Harry lensi tänne loistokkaasta Kalifornian kodistaan ilman palatsin hyväksyntää ja saapui paikalle tietyllä asenteella.
Lisäksi lähteet kertovat, että viileä suhtautuminen olisi molemminpuolista Harryn ja Camillan tapauksessa. Camillan pitkäaikainen ystävä Petronella Wyatt kertoi aiemmin The Telegraphille, että vieraillessaan Charlesin luona Harry ei olisi halunnut olla samassa huoneessa Camillan kanssa.
Vuoden 2023 alussa julkaistiin Harryn elämäkertakirja Spare (suom. Varamies), jossa Harry pisteli armotta menemään useiden kuninkaallisten perheenjäsentensä, muun muassa Camillan suuntaan. Kirjassa Harry muun muassa kertoi, että hän ja ja isoveli prinssi William olisivat aikoinaan "anelleet" isäänsä Charlesia, ettei tämä menisi naimisiin Camillan kanssa veljesten pelätessä saavansa "ilkeän äitipuolen".
Kirjan mukaan veljekset kuitenkin näkivät, kuinka onnellinen heidän isänsä oli Camillan kanssa, ja tahtoivat myös isänsä onnea. Kirjassaan Harry kertoo veljesten lopulta hyväksyneen Camillan.
Harry myös toisaalta väitti kirjassaan Camillan istuttaneen mediaan juttuja muun muassa Harrysta, jotta olisi näyttäytynyt itse paremmassa valossa.
Näin ollen kuninkaallisen lähteen mukaan Camilla ei olisi nyt helmikuussa kestänyt sitä, että Harry itse olisi "käyttänyt hyväksi" hänen puolisonsa syöpää näyttäytyäkseen julkisuudessa tämän rakastavana lapsena. Lähteen mukaan Camilla olisi myös tehnyt selväksi sen, ettei Harry hänen puolestaan olisi enää tervetullut takaisin brittihoviin.
Harry ja hänen puolisonsa herttuatar Meghan vetäytyivät kuninkaallisista velvollisuuksistaan vuoden 2020 alussa ja muuttivat Pohjois-Amerikkaan. He asuvat nyt Kalifornian Montecitossa lastensa Archien, 4, ja Lilibetin, 2, kanssa.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää