Kuristajakäärme karannut Korkeasaaressa – puolitoistametrinen sateenkaariboa ei ole ihmisille vaaraksi
Korkeasaaren Amazonia-talossa elävää brasiliansateenkaariboaa etsitään parhaillaan. Terraariostaan karannut kuristajakäärme ei ole ihmisille vaarallinen, Korkeasaaresta kerrotaan.
Kadonnut. Poissa. Omilla teillään. Korkeasaaren Amazonia-talossa elävä brasiliansateenkaariboa on poistunut terraariostaan.
Käärmeen olinpaikasta ei tällä hetkellä ole tietoa.
"Ikävä kyllä käärme ei enää ollut siellä omassa tilassaan"
Karkuteillä oleva boa on 12-vuotias, eli tiedotteen mukaan "hyvässä keski-iässä". Se on noin 1,5 metrin mittainen ja ranteen paksuinen koiras.
Katoaminen havaittiin viime viikon lopulla. Eläinten vointia seurataan säännöllisesti; eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti Korkeasaaren eläintarhasta kertoo, että käärmeen tila haluttiin tarkistaa, koska siitä ei hetkeen ollut saatu näköhavaintoa. Se ei ole tavatonta: boa on aktiivinen yöaikaan, ja päivät se lepäilee piiloissaan, eikä sitä haluta häiritä turhaan.
– Terraario tutkittiin tosi tarkkaan, käännettiin pohjamateriaalit ja tutkittiin esimerkiksi tasot, joissa käärme voisi olla. Näin huomattiin, että terraario on tyhjä, eli ikävä kyllä käärme ei enää ollut siellä omassa tilassaan, Trontti kertoo.
Ei ole ihmiselle vaarallinen
Boa ei ole ihmisille vaarallinen. Se ei ole myrkyllinen ja haluaa viettää aikaa omassa rauhassaan, eikä siis hakeutua ihmisten seuraan esimerkiksi Korkeasaaren yleisötiloihin.
– Haluamme kuitenkin avoimesti kertoa, että tällainen tilanne on, ja painottaa, ettei käärmeestä ole mitään vaaraa ihmisille, Trontti sanoo.
Ruoalla houkutteleminen ei onnistu
Sateenkaariboa on kuristajakäärme. Se syö ravintonaan pieniä jyrsijöitä ja sammakoita.
Käärme on ruokittu edellisen kerran noin kuukausi sitten, mutta ne syövät harvoin. Korkeasaaren mukaan on mahdollista, että käärme löytää syödäkseen talon rakenteissa eläviä luonnonvaraisia hiiriä tai myyriä. Karkulaista ei siis pystytä houkuttelemaan esiin ruualla.
Brasiliansateenkaariboa liikkuu pääasiassa maassa, mutta viihtyy hyvin myös vedessä ja voi viettää siellä pitkiä aikoja niin, että vain pää on pinnalla.
Käärme on entinen lemmikki; myös entisen omistajan mukaan se on käytökseltään rauhallinen. Boa tuotiin Amazonia-talon terraarioon toukokuun 2023 lopulla. Terraario sisustettiin lajille sopivaksi ja tarkastettiin ennen eläimen siirtoa.
Ilmeisesti suuren maailman kutsu kuitenkin kävi liian voimakkaaksi.
Käärme on todennäköisesti luikahtanut karkuun terraarionsa altaan viemärin kautta: tutkittaessa havaittiin, että viemärirakenteesta puuttui roskasiivilä, ja poistoputki on mitoitettu tilassa aiemmin eläneen suuremman käärmeen mukaan.
Sateenkaariboa voisi elää Amazonia-talon viemäriverkostossa, ja viemäreitä onkin jo kuvattu sekä Korkeasaaren omalla kalustolla että LVI-alan ammattilaisten välineillä. Boaa ei kuvauksin yhytetty.
Amazonia-talon wc-tilat on varotoimena suljettu toistaiseksi; talon muista yleisötiloista ei ole suoraa yhteyttä viemäriverkostoon.
Vaikka käärme on poistunut kodistaan, se selviää kyllä
Etsinnät jatkuvat. Toiveena on, että kesäreissulle lähtenyt käärme löytyy hyvävointisena. Vaikka käärme on poistunut kodistaan, se selviää kyllä.
– Trooppisessa talossamme on melko samanlainen ilmasto kuin terraarioissa, kosteus voi niissä olla korkeampi. Jos käy niin, että kestää pitkään saada havaintoja käärmeestä, teemme niin sanotun lämpöalueen, joka voisi sitä houkutella.
Amazonia-talossa on yleisöaikaan lisähenkilökuntaa vastaamassa vierailijoiden kysymyksiin.
Katso myös: Tiesitkö, että käärmeilläkin on häntä?
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää