Kuningas Charlesin syöpädiagnoosista kolme kuukautta – tämä on tilanne nyt
Kuningas Charles palaa pian julkisiin tehtäviinsä. Tämä on hänen tilansa nyt.
On tullut kuluneeksi hieman vajaat kolme kuukautta siitä, kun kuningas Charlesin, 75, syöpädiagnoosista kerrottiin julkisuuteen. Buckinghamin palatsi tiedotti helmikuun alussa, että kuningas Charlesilla oli diagnosoitu syöpä ja että tämä oli aloittanut säännölliset hoidot, jotka jatkuvat edelleen.
Syöpä havaittiin, kun kuningas oli tammikuussa hoidettavana eturauhasen liikakasvun vuoksi. Palatsi ei ole kertonut tarkkoja tietoja esimerkiksi syövän laadusta, mutta on tähdentänyt, ettei kyse ole eturauhassyövästä.
Kun diagnoosista tiedotettiin julkisuuteen, kertoi kuningas pysyvänsä "täysin positiivisena" ja odottavansa innolla paluutaan julkisten tehtäviensä pariin. Hän jäi sairauslomalle edustustehtävistään aloitettuaan hoitonsa, mutta on tiettävästi hoitanut muita hallinnollisia töitään ja velvollisuuksiaan sairauslomansa aikana.
Lue myös: Brittihovi: Kuningas Charles palaa töihin kolme kuukautta kestäneiden syöpähoitojen jälkeen
Ensimmäinen näkyvä edustustilaisuus, johon Charles osallustui syöpädiagnoosinsa ja -hoitojensa myötä, oli pääsiäisen jumalanpalvelus 31. maaliskuuta. Tuolloin kuningas edusti hymyilevänä ja hyväntuulisen oloisena.
Brittihovi tiedotti taannoin, että Charles palaa julkisiin tehtäviinsä 30. huhtikuuta. Tuolloin hän ja kuningatar Camilla vierailevat syöpäsairaalassa tapaamassa sen henkilökuntaa ja potilaita. Brittihovin tiedotteessa Charlesin ja Camillan kerrotaan olevan syvästi kiitollisia kaikista hyvän onnen toivotuksista, joita he ovat vastaanottaneet kuluvan vuoden iloisina ja haastavina aikoina.
BBC:n mukaan brittihovin sävy Charlesin tilaa koskien on tällä hetkellä positiivinen. Lehti kertoo, että kuninkaan lääkärit ovat olleet tyytyväisiä syöpähoidoissa tähän saakka saavuttettuihin tuloksiin.
BBC kertoo palatsin sanoneen, että kuninkaan hoitosuunnitelmaa jatketaan edelleen, ja että vielä on liian aikaista sanoa, kuinka kauan hoitoja jatketaan. Julkisuuteen ei ole annettu tarkempia tietoja siitä, millaista hoitoa Charles saa syöpäänsä.
Charlesin aikataulut ovat töihin palaamisen osalta tarkkaan harkittuja, ja hänen lääkintätiiminsä pysyttelee lähellä varmistamassa, että kuningas saa kaiken tarvitemansa hoidon, kun hän palaa takaisin julkisiin tehtäviinsä. Velvollisuuksien ei haluta vaikuttavan hoitoihin.
BBC:n mukaan kuninkaan tulevia työtehtäviä tullaan tarvittaessa mukauttamaan hänen tilanteeseensa ja toipumiseensa.
Brittihovin sisäinen lähde kertoi taannoin Telegraphille, että ilmassa on suurta toivoa sekä optimismia niin lääkäreiden kuin potilaankin osalta.
Uusimmat
-
11:49
Venäjän puolustusministeriön lahjusskandaali paisuu
-
11:31
Tiedätkö, mitä "laudatur" oikeasti merkitsee?
-
11:27
Nyrkkeilijä kuoli traagisesti kehään – Tyson Furylta karu viesti: "Siitä meille maksetaan"
-
11:24
Näin Helsinki viesti oppilaille ja huoltajille tietomurrosta – jo vuosia sitten koulussa olleiden tietoja on myös voinut vuotaa
-
11:18
Olkiluoto 3:n vuosihuolto viivästyy – jälleen
-
11:04
THL:stä lähtee yli 200 ihmistä – lähes sata irtisanotaan
-
10:59
Pitääkö parsa kuoria? Ruotsalaiskokilta tärkeä muistutus
-
10:36
Meteorologi Liisa Rintaniemi siitepölyallergikoille: "Näyttäisi tulevan pahat viikot" – katso kuukausiennuste
-
10:33
Tappara hankki SM-liigajoukkueen kapteenin riveihinsä
-
10:25
EU teki virallisen valituksen Euroviisuista
-
10:16
Putinin Kiinan-vierailun ajankohta tarkentui – tapaa Xi:n jo tällä viikolla
-
10:12
10/10! Vuoden parhaan ylioppilaan tulos häkellyttää
-
10:11
Suomalaislupaus hirmuisessa maalivireessä – taas hattutemppu Pohjois-Amerikassa!
-
10:08
"Kuin tilaisit Netflixin vuodeksi": Meppiehdokkaat laittoivat suomalaisten maksut EU:lle mittasuhteisiin
-
10:00
Missä ovat Jesse Puljujärven tehot? Olli Jokinen peräänkuuluttaa realismia: "Pisteet ovat plussaa"
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
Lataa lisää