Krista Kosonen tyrmäävänä punaisessa iltapuvussa – Antti J. Jokinen hehkutti vaimoaan
Näyttelijä Krista Kosonen nähtiin Presidentilinnassa punaisessa luomuksessa. Hän edusti yhdessä miehensä elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen kanssa.
Krista Kosonen saapui Linnan juhliin yhdessä Antti J. Jokisen kanssa. Kosonen kertoi MTV Uutisten haastattelussa, että hänen yllään nähdään Teemu Muurimäen suunnittelema puku.
– Tämä on ihan tähän tilaisuuteen tehty ja viestii sitä, kuinka suuri ilo ja kunnia täällä on olla. Halusin tukea kotimaista suunnittelijaa. Teemulla oli heti selvät sävelet siitä, että mikä väri ja malli ja minä annoin hänelle vapaat kädet, Kosonen kertoi.
Krista Kosonen on ollut Linnan juhlissa vuonna 2010, mutta Antti J. Jokiselle tämä on ensimmäinen kerta. Elokuvaohjaaja tunsi suurta kunniaa siitä, että sai kunnian edustaa vaimonsa vierellä.
– Minua sykähdyttää erityisesti se, että tänne kutsuttiin Krista ja Laura Birn, jotka ovat suomalaisista näyttelijöistä tällaisia kiihdytettyjä ferrareita. He ovat pystyneet vakiinnuttamaan asemansa kansalainvälisissä projekteissa, Jokinen sanoi.
Krista Kosonen kertoo, että on huomannut kansanvälisillä areenoilla näytellessään, että kunnianhimoiset ja lahjakkaat ihmiset ovat kaikkialla hyvin samanlaisia.
– Meillä ei ole täällä Suomessa mitään hävettävää. Toivoisin tietysti, että täällä Suomessa elovatuotannoissa olisi enemmän aikaa eli toisin sanoa rahaa, Kosonen sanoo.
Viimeksi Ruotisissa näyttellyt Kosonen kertoo, että eniten hän ikävöi työreissullaan Suomesta perhettään.
MTV tarjoaa itsenäisyyspäivänä juhlahumua, kimallusta ja asiaa sopivassa suhteessa. Näin seuraat Linnan juhlia MTV:n kanavissa.
MTV Katsomossa klo 17–22
MTV3-kanavalla kello 17.30–18 sekä 21.30–22
Kaikki jutut ja videot MTV Uutisten verkkosivuilla
Lue täältä kaikki itsenäisyyspäivään liittyvät jutut!
Uusimmat
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
Lataa lisää