Kokoomuksen Tere Sammallahti ei mielestään maalittanut Iltalehden toimittajaa – "Ehkä on parempi pitää kännykkä nyt taskussa"
Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) katsoo, ettei ole maalittanut Iltalehden toimittajaa tviiteillään. Sammallahti vastasi STT:lle Journalistiliiton puheenjohtajan Hanne Ahon esittämään kritiikkiin häntä kohtaan.
– Elän nyt tässä asiassa sisäministeriön määritelmän mukaan. Olen itse katsonut, että maalittaminen tarkoittaisi yllyttämistä jotakuta vastaan tai johonkin toimintaan jonkun asian puolesta. Sellaista en tietenkään ole tehnyt, Tere Sammallahti sanoo.
Journalistiliitto sanoi maanantaina Twitterissä, että osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista on maalittanut Iltalehden toimittajaa. Tiistaina Hanne Aho kertoi, että Journalistiliitto viittasi tviitissään yhteen kokoomuspoliitikkoon.
– Meillä on tiedossa Tere Sammallahti, Aho sanoi STT:lle.
"Some ylikierroksilla"
Journalistiliitto ja kokoomus keskustelivat maalittamisesta tiistaina. Sammallahti kertoi, ettei kokoomuksen ryhmänjohto ole pyytänyt tai vaatinut häntä muuttamaan toimintaansa Twitterissä.
– Minua ei ole pyydetty, meillä ryhmänjohto oli kyllä hyvin ymmärtäväinen asian tiimoilta.
Hän sanoo kuitenkin aikovansa "vetää happea ja rauhoittua vähän", koska sosiaalinen media käy nyt ylikierroksilla.
– Pari viime viikkoa koko sosiaalinen media, erityisesti Twitter, on käynyt niin jäätävillä kierroksilla, että huomaa, ettei se tee itsellekään enää kauhean hyvää. Ehkä on parempi pitää kännykkä nyt taskussa ja keskittyä ihan elävään elämään, Sammallahti sanoi STT:lle keskiviikkona iltapäivällä.
Hän sanoi reagoineensa, koska pitää toimittajan Tiktok-videossa esittämiä natsisyytöksiä todella vakavina.
– Vihjailu siitä, että meillä olisi useita ministereitä, joilla on natsimenneisyys, on minun mielestäni todella yliampuvaa. Koen itse aiheen vahvasti, ja sen takia halusin ottaa kantaa. En tiedä, ajatteleeko kirjoittaja itse näistä konnotaatioista samalla tavalla. Itsellä se iski vain sydämeen.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää