Keväinen piina voi laskea auton arvoa – "harmittavan yleinen" moka maksaa helposti jopa satasia
Huolimattomuus autoa pestessä voi maksaa autoaan myyvälle satasia, muistuttaa vaihtoautoketju Kamux. Naarmuinen maalipinta voi olla yksi syy, miksi autostasi saama vaihtotarjous ei välttämättä ole niin hyvä kuin olit etukäteen ajatellut.
Kun ilmassa leijailee paljon hiekkaa ja pölyä, voi se vaikuttaa myös auton maalipintaan. Samoin tuulilasissa oleva hiekka voi naarmuttaa lasia pyyhkimiä käyttäessä.
Kamuxin automyyjä Minttu Kuismanen kertoo yhtiön tiedotteessa, että autoilijoiden olisi hyvä suhtautua katupölyyn kuin pieneen hiekkamyrskyyn.
– Kaupunkien keskustojen kaltaisissa paikoissa, joissa pölyä on todella paljon, sitä voi mennä myös ilmastointiin. Harkitsisinkin itse tällaisissa paikoissa ilmastoinnin sulkemista kokonaan hetkeksi, Kuismanen vinkkaa tiedotteessa.
Lue myös: "Pahimpia asioita, joita autolleen voi tehdä" – sinäkin saatat alentaa autosi arvoa tahattomasti
Kuismasen mukaan oma lukunsa ovat erilaiset lisälaitteet, joita on etenkin uudemmissa autoissa runsaasti. Osa niistä voi ottaa pölyisestä ilmasta nokkiinsa. Asialle on syytä uhrata ajatus sekä käytettyä ostaessa että myydessä.
– Peruutustutka ja kaikki vastaavat tutkat voivat häiriintyä ja herjata paljon, jos niihin pääsee kertymään pölyä ja kuraa. Niissä olevat herkät sensorit saattavat myös mennä herkästi rikki, jos niihin pääsee kertymään paljon hienoa pölyä. Se on tietenkin sitten ikävä lisälasku autoilijalle, joten tarkkana kannattaa olla, Kuismanen sanoo.
Älä tee auton arvoa alentavaa virhettä
Kuismanen suosittelee käsittelemään auton korin vahalla, koska se suojaa auton maalipintaa myös katupölyn vaikutuksilta. Myös Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen on suositellut, että auto vahattaisiin käsin vähintään kahdesti vuodessa. Katso tästä Vesalaisen vinkit auton pesemiseen käsin.
Hän on muistuttanut aiemmin, että huoltoasemien automaattipesut voivat jättää auton etenkin kurakelien jälkeen likaiseksi.
– Ovenkahvojen lähiympäristöt, peilit, vanteet, takapuskurin päällinen, vetokoukun taakse jäävä puskurin osa ja tavaratilan kannen syvennykset sekä pokkaukset ovat automaattipesuille haasteellisia paikkoja, Vesalainen kertoi pari vuotta sitten.
Kuismasen näkemys automyyjänä on, että auto olisi hyvä pestä vähintään kerran kuukaudessa tai aina, kun se on selvästi likainen.
– Lian ei kannata antaa pinttyä korin pintaan, sillä pinttymien ja pienten naarmujen kohdalle voi alkaa muodostua ruostetta.
Kuismanen muistuttaa, että autoa pestessä tulee olla tarkkana. "Harmittavan yleinen" huolimattomuusvirhe voi hänen mukaansa viedä auton jälleenmyyntiarvosta satasia.
– Hiekkaa ei missään nimessä pidä pyyhkiä tai harjata millään keinoin, koska se naarmuttaa pintaa. Naarmuinen maalipinta taas valitettavasti näkyy heti auton jälleenmyyntiarvossa, hän perustelee.
Lähde: Kamux
Uusimmat
-
19:36
MTV seuraa: Leijonat mylvii Norjan yli – kovia kokenut huippulupaus pudonnut Suomen riveistä
-
19:32
Kuljettajalta törkeä temppu Helsingissä – poliisi jo valmiiksi paikalla
-
19:32
Carola tyrmistyi Euroviisuista ja Irlannin esityksestä
-
19:22
Debyytille kylmäävä loppu – 29-vuotias nyrkkeilijä kuoli
-
19:01
Windows95man sai Emily in Paris -tähti Lily Collinsilta yksityisviestin viisuesityksestään
-
19:00
MM-kiekkoyllätys muhii – mestarisuosikki jälleen helisemässä
-
18:52
Pöyristyttävä hetki Leijonia vastaan – Karri Kivi avasi suunsa Suomen kokemasta vääryydestä
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: näin Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
18:42
Nyt puhuu 10 kertaa Israelin euroviisua äänestänyt PS-poliitikko, joka ei ole aiemmin äänestänyt viisuissa lainkaan
-
18:39
Helsingissä kateissa ollut nainen on löytynyt
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
18:12
Leijonien ottelussa hirvittävä törmäys – Liigasta tutun pelaajan loukkaantuminen aikaisti erätaukoa
-
18:10
Hyi että! Norjalaiselta härski temppu – Leijonat-lupaus Konsta Helenius, 18, loukkaantui tässä tilanteessa
-
17:57
Taylor Swift -fanit kokoontuivat Helsingissä yllättävästä syystä – "Siitä on kasvanut iso perinne"
-
17:55
Jari Saariosta kertovan kirjan kulisseissa erikoinen käänne – kirjailija vaihtuu, osapuolet vaikenevat
-
17:52
BBC: Venäjä väittää tunkeutuneensa Vovtshanskin kaupunkiin – Ukrainan mukaan käynnissä on kiivaat taistelut
-
17:45
Näyttelijä Steve Buscemiä lyötiin yllättäen kasvoihin kadulla New Yorkissa
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
Lataa lisää