Ensihoitajan vinkki aikuisille voi pelastaa lapsen hukkumiselta
Lasta ei pidä jättää veden äärelle ilman valvontaa, muistuttaa ensihoitaja. Hän julkaisi videon vaarallisesta läheltä piti -tilanteesta toivoen, että aikuiset sopisivat selkeästi keskenään siitä, kuka pitää lasta silmällä veden äärellä.
Australialainen ensihoitaja Nikki Jurcutz muistuttaa, että lapsien valvomisesta veden äärellä pitäisi aina sopia tarkasti. Sanojensa painikkeeksi hän julkaisi videon, jolla uima-altaan luona kävellyt lapsi putoaa altaaseen. Kukaan ei videolla näy valvovan häntä tapahtumahetkellä, kertoo videosta uutisoiva New York Post.
– Tämän videon lähetti minulle yksi seuraajistamme. Hän on lastenhoitaja ja tuossa on hänen pieni poikansa, Nikki kertoo videolla.
Lapsi putosi veteen eikä aikuisia näkynyt
Lapsi liikuskelee uima-altaan luona ja kyykistyy reunalle. Ketään muuta ei näy kuvassa ennen kuin pikkuinen koira kävelee ohi. Tämän jälkeen lapsi nousee ja liikahtaa niin, että putoaa altaaseen.
– Lapsen äiti oli sisällä ja altaan luona oli kolme aikuista, mutta kukaan ei aktiivisesti seurannut pienen touhuja, hän selittää videolla.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pikkuisen pudotessa veteen joku alkaa kirkua, mikä herättää muut huomaamaan, että pieni on pudonnut altaaseen.
Kolme aikuista ilmaantuu kameraan. Yksi heistä hyppää veteen ja nostaa lapsen pois sieltä. Muutamaa sekuntia myöhemmin lapsi on äitinsä sylissä.
"Minä olen nyt vahtivuorossa"
Nikki muistuttaa, että tässä olisi voinut käydä todella pahasti.
– Ensihoitajan työssäni olen kuullut niin monien sanovan, että he luulivat jonkun toisen katsovan lapsen perään, hän sanoo.
Jotta vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan, Nikki suosittelee vanhempia selkeästi ilmaisemaan toinen toiselleen, että kenellä on seuraavaksi vastuu lapsesta. Hän vertaa sitä tapaan, jolla lentäjät kommunikoivat keskenään siitä, kuka on milloinkin vastuussa lentokoneen hallinnasta.
– Kuitatkaa, että "minä olen nyt vahtivuorossa", jotta kaikki tietävät, kuka on vastuussa, hän vinkkaa.
Katso myös video: Nämä ensiaputaidot pitäisi osata mökillä ja retkellä.
Lähteet: New York Post,
Uusimmat
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
Lataa lisää