Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamisesta Ahvenanmaalla on kerännyt eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50 000 allekirjoitusta.
Aloitteen tiedoissa esitystä perustellaan sillä, että konsulaatti rajoittaa ja vaarantaa Suomen turvallisuuden nyt, kun Suomi on sotilasliitto Naton jäsen.
Kansalaisaloitteeseen alettiin kerätä nimiä huhtikuun 4. päivä, eli kuuden kuukauden keräysaika olisi tullut täyteen lokakuun alussa.
Konsulaatin sulkeminen on ollut aiemminkin esillä poliittisella tasolla. Ulkoministeriössä on valmisteilla Ahvenanmaan erityisasemaa koskeva oikeudellinen selvitys, jossa käsitellään myös konsulaattia.
Heinäkuussa presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat, että Suomi peruu Venäjän Turun-pääkonsulaatin toimiluvan lokakuun alusta alkaen. Kyseessä oli vastatoimi Venäjän päätökselle sulkea Suomen Pietarin-pääkonsulaatti.
Tuolloisessa kokouksessa keskusteltiin myös Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista.
Esimerkiksi Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen sanoi STT:lle heinäkuussa, että Suomelta olisi luontevaa erillisenä toimena sulkea myös Maarianhaminan konsulaatti.
Nyt, kun kansalaisaloite on kerännyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta, on kannatusilmoituksen vireillepanijan tai hänen nimeämänsä edustajan haettava Digi- ja väestötietovirastolta päätös ilmoitusten lukumäärän vahvistamisesta.
Jos kelvollisia kannatusilmoituksia on 50 000 tai yli, aloite on toimitettava eduskunnalle viimeistään kuuden kuukauden kuluttua viraston päätöksestä, jotta eduskunnalla on velvoite ottaa asia käsittelyyn.
Uusimmat
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:21
Slovakian pääministerin tila edelleen kriittinen – sisäministerin mukaan veriteon motiivi poliittinen
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
21:08
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
19:09
Tältä näyttää Salkkarit-tähti Hanna Kinnusen hulppea mökki
-
19:01
Miten näpyttelet tekstiviestin? Tapa saattaa paljastaa ikäsi
-
19:01
Veikkaus on käytännössä jo menettänyt monopoliaseman verkossa – tämä kaikki voi pian muuttua
-
18:57
Michael Schumacherin omaisuutta myytiin miljoonilla euroilla – huutokaupassa erikoinen käänne
-
18:52
Helsingin kaupungin tietomurtajaa motivoi raha – taustalla todennäköisesti kansainvälinen rikollisuus
-
Lataa lisää