Käärijä suuntaa yhä myös Suomen rajojen ulkopuolelle – yhden asian suhteen pysyy vankkumattomana: "Ei missään nimessä"
Käärijä oli Emma-gaalan suurin menestyjä viidellä Emma-palkinnollaan.
Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen, oli vuoden 2024 Emma-gaalan palkintokuningas pokattuaan yhteensä viisi Emma-palkintoa. Käärijä voitti illan aikana vuoden artistin, vuoden biisin, vuoden tulokkaan, vuoden striimatuimman kotimaisen biisin sekä vienti-Emman palkinnot.
Artisti kertoi medialle gaalan päätteeksi, ettei rehellisesti odottanut saavansa näin montaa palkintoa, mutta olevansa asiasta hyvin mielissään.
– Kerrankin tunnen olevani Behm, ja se tuntuu musta erittäin hyvältä, totesi Käärijä viitaten artistiystävänsä Rita Behmin aiempaan Emma-menestykseen.
– Kiitos kuuluu kyllä tästä monelle ihmiselle, en ole yksin tehnyt tätä asiaa. Olen ollut sirkuspelle, joka on vienyt asiaa iloisena eteenpäin, ja taustalla on paljon tekijöitä, jotka ovat jeesanneet, niin kiitos paljon tästä.
Vielä pari vuotta sitten Käärijä olisi ajatellut olevansa piilokamerassa, jos joku olisi ennustanut tälle menestyksekkään Emma-gaalaillan tapahtumat. Toisaalta Käärijä on ajatellut jo pitkään voiton osuvan jossain kohtaa kohdalle, tavalla tai toisella.
– Kyllä olen rehellisesti sitä mieltä ollut, että jossain vaiheessa elämässäni tulen edes yhden Emman voittamaan, mutten ajatellut sen tapahtuvan näin äkkiä ja tällä tavalla. Koitan tästä nauttia ja olla kiitollinen.
Vaikka Käärijä iloitsi jokaisesta saamastaan Emma-palkinnosta, oli hänelle erityisen tärkeää voittaa tunnustus vuoden artistina.
– Tottakai arvostan kaikkia, mitkä sain, mutta se oli ehkä semmoinen isoin juttu mulle.
Toistaiseksi Käärijä ei vielä tiedä, mihin kaikki viisi Emma-palkintopystiä päätyvät. Artisti pohti vitsaillen sitä, että joutuuko hän nyt muuttamaan taas uuteen asuntoon mahduttaakseen kaikki palkintonsa johonkin.
– Ei ole hyllyä näille mietitty, ehkä sitten ripottelen näitä vähän vanhempien luokse tai jonnekin.
Hieman Käärijää jäi kertomansa mukaan harmittamaan se, ettei Emma-palkintojen joukkoon kuulunut yleisö-Emma, joka meni tänä vuonna Lauri Haaville. Jyväskyläläisräppärille Käärijä toivotti kuitenkin onnea palkinnosta ja kertoi pitävänsä itsekin tämän musiikista.
Tulevalta vuodelta Käärijä odottaa ja toivoo tulevien projektiensa lisäksi erityisesti terveyttä – sekä fyysistä että henkistä.
Artisti kertoi nahkansa kasvaneen ja paksuuntuneen vuoden 2023 aikana, joka oli hänen elämässään vähintäänkin kovaa haipakkaa.
– Asioita täytyy käsitellä, ettei niitä voi pyyhkiä vain pelkästään pois. Paljon mulla on vielä asioita, joita joudun vielä itseni kanssa vähän selvittämään ja miettimään. En ole täysin valmis vielä.
Seuraavaksi Käärijällä on katse suunnattuna hieman myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Syksyllä artisti kiersi Eurooppaa ja nyt hänen tavoitteensa on "iskeä sinne vielä kovemmin".
Yksi asia on kuitenkin Käärijälle ehdoton ei: englanninkielistä musiikkia hän ei lähde tekemään.
– Ei missään nimessä. Cha cha cha toimi suomenkielisenä, niin uskon, että muutkin toimivat. Mutta en väitä sitä, etteikö joskus kokeilla jotain temppua englanniksi. Mutta en ikinä aio siirtyä englanninkieliseen musiikkiin.
Tulevaa euroviisuedustaaja Käärijä neuvoi pitämään erityisesti pään kylmänä sekä huolehtimaan, ettei kuormita itseään liikaa. Hän kertoi aikovansa itsekin auttaa Suomen uutta viisuedustajaa mahdollisimman hyvin valmistautumisessa kevään koitokseen.
– Muistaa levätä, muistaa syödä, nukkua. Perusasioita, joita mä en tehnyt.
Lue myös:
Uusimmat
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
Lataa lisää