JSN:n puheenjohtajan mukaan kuulostaa vakavalta, jos monia juttuja otetaan pois lehdestä selvitystä varten.
Aamulehti poistaa verkkosivuiltaan 551 lehden entisen toimittajan Matti Kuuselan kirjoittamaa juttua.
Syynä on se, että Kuusela kertoo keksineensä sepitettä kirjoittamiinsa juttuihin.
Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Eero Hyvönen oli saanut tänään perjantaina alkuillasta tiedon tapauksesta.
– Kuulostaa vakavalta, jos noin monta juttua otetaan pois selvitystä varten. Kuulostaa siltä, että asiaan suhtaudutaan vakavasti. Jos Aamulehti suhtautuu vakavasti, niin ihan pikkuasiasta ei ole kysymys, Hyvönen sanoo STT:lle.
Hän kertoo, että asia pitää ehdottomasti selvittää ja katsoa, mitä Aamulehti tekee.
– Viime vuonna oli Iltalehden ukrainalaisen avustajan tapaus, jossa heräsi epäilyjä hänen juttujensa luotettavuudesta. Iltalehti poisti silloin yli 30 juttua. Kyllä tämä vaikuttaa hurjalta.
Tosiasiat ja sepite on pystyttävä erottamaan toisistaan
Hyvönen huomauttaa olevan tärkeää, että yleisöllä on mahdollisuus erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitetystä aineistosta, kuten Journalistin ohjeiden kohta 11 edellyttää.
– Pitää tutustua ensin tarkemmin tähän tapaukseen, mitä kaikkea on tapahtunut. On mahdollista, että katsomme tätä keissiä. Aamulehti nyt näyttää lähteneen aktiivisesti liikkeelle ja kertoo varmasti lisää siitä.
Hyvönen kertoo, että JSN:llä on myös mahdollisuus ottaa tapauksia oma-aloitteisesti käsittelyyn. Erityisestä syystä käsittelyyn voi ottaa myös juttuja, joiden julkaisusta on kulunut yli kolme kuukautta.
Hän lisää, ettei Aamulehden päätös poistaa jutut verkosta ole JSN:n suosittelema tapa.
– Ymmärrän kyllä, että selvityksen ajaksi näin tehdään, jotta korjaustoimenpiteet saadaan kohdistettua oikein. Me emme suosittele juttujen poistamista, koska se on sitä historiaa, jonka on syytä olla saatavilla. Jos löytyy täysin virheellisiä tai keksittyjä kohtia, ne tietysti pitää kertoa ja vähintään se, minkälaisia virheitä on löytynyt.
Hyvönen kertoo JSN:n saaneen jo kantelun Aamulehden tekemistä juttujen poistoista.
Uusimmat
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää