SM-liigaseura Ilves tiedotti tehneensä sopimuksen ensi kaudesta Tshekin A-maajoukkuemiehen Daniel Gazdan kanssa. Puolustaja pelasi tupsukorvien riveissä jo aiemmin keväällä 2022.
Kahdesti Tshekin liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Gazda saapuu Ilvekseen ensi kaudeksi vuoden mittaisella sopimuksella. Kuluneen kauden Gazda pelasi HC Kometa Brnossa, jossa syntyi komeat 17 maalia ja 30 tehopistettä 52 runkosarjapelissä.
Maalimäärä kruunasi hänestä puolustajien maalipörssin voittajan.
26-vuotias Gazda on nähty tällä kaudella myös Tshekin maajoukkueessa, viimeksi MM-leirityksessä ja aiemmin Ruotsin EHT-turnauksessa.
– Erittäin mielenkiintoinen pelaaja, jolla on loistava laukaus, jota hän ei epäröi käyttää. Kuluneella kaudella hän oli vakuuttava Extraligassa ja nousi myös takaisin A-maajoukkueeseen, huomauttaa Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela seuran tiedotteessa.
– Daniel on todella motivoitunut palaamaan Ilvekseen. Tunnemme hänet persoonana ja tiedämme huipputyypiksi. Viimeksi Ilveksessä pelatessaankin olisimme halunneet pitää Danielin täällä, mutta hänellä oli jo voimassa oleva sopimus kotimaahansa. Uskomme seurana pystyvämme tarjoamaan hänelle mahdollisuuden sekä sopivat haasteet kehittyä ja nousta jälleen seuraavalle tasolle pelaajana.
Samalla Ilves tiedotti, että 20-vuotias tshekkimaalivahti Patrik Hamrla on purkanut sopimuksensa seuran kanssa yhteisymmärryksessä.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
09:19
Israelin armeija "kannustaa" Rafahin asukkaita siirtymään – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
09:18
Ponsse vähentää yli 20 työpaikkaa Suomessa
-
09:15
Donald Trump otti kunniaa F1-kuskin uran avausvoitosta – tallilta kylmä tiedote ex-presidentin vierailusta
-
09:10
Hyvinvointialueet rikkovat lakia, kärsijöinä vanhukset
-
09:01
Liikenteen melu on terveydelle haitallista
-
08:58
Argentiinan sankarivalmentaja Cesar Menotti, 85, on kuollut
-
08:57
Venäjä vallannut uusia kyliä Ukrainassa
-
08:49
Leverkusen paalutti ennätyksen
-
08:38
Leijonat-sankari upeasti esillä kiekkoraamatussa – "Teräsmies"
-
08:14
Kolme surffaria tapettu Meksikossa – ammuttiin päähän
-
08:12
Verottaja varoittaa kavalasta ansasta! "Pitää olla tarkkana"
-
08:09
Hoitotakuuheikennyksen pelätään nielevän rahaa säästöjen sijasta: "Ihmiset eivät jonoissa paljoa parane"
-
08:09
Kiinalaiset pääsivät pälkähästä – Matti Mattsson saattaa kohdata dopingista kärynneen ME-sensaation Pariisissa
-
08:01
Verottajalta tärkeä huomautus: Koskee 1,5 miljoonaa suomalaista
-
08:01
17-vuotias NHL-superlupaus pääsee MM-Leijoniin – Jere Lehtinen paljasti päätöksen takaa yhden ison syyn
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
Lataa lisää