Poliisi on löytänyt Järvenpäästä ja Vantaalta huumekasvattamon. Lisäksi mönkään mennyt huumekauppa työllisti poliisia Vantaan Kivistössä.
Poliisi sai viime viikon tiistaina tehtävän Vantaan Kivistöön, jossa ilmoituksen mukaan kauppaliikkeen edustalla oli neljä miestä, joista yhdellä oli vertavuotavia vammoja.
– Kysymys oli mitä ilmeisimmin tilanteesta, joka oli aiheutunut pieleen menneistä huumekaupoista, rikostarkastaja Krista Vallila kertoo tiedotteessa.
– Paikalle saapunut ostaja oli havainnut kauppatavaran olevan sokeria. Tilanteessa epäilty myyjä oli kuitenkin ehtinyt napata kauppahinnaksi sovitut rahat ostajan kädestä ja yrittänyt paeta paikalta, Vallila kuvaa.
Lue myös: 17-vuotias huumekauppias puukotti ostajaa koulun pihalla – pikkulapset pelasivat vieressä palloa
Myyjä uhkaili ostajaa aseella ja ostaja myyjääturvasumutteella
Tilanne päätyi poliisin mukaan molemminpuoliseen käsirysyyn.
Epäilty myyjä uhkasi ostajaa suusanallisesti, veitsellä ja aseella. Ostaja puolestaan sumutti myyjää turvasumutteella.
Poliisipartion saapuessa kohteeseen myyjä oli jo vartijan hallussa.
Ostajan epäillään syyllistyneen ainakin huumerikokseen.
Myyjää poliisi epäilee puolestaan varkaudesta, laittomasta uhkauksesta, pahoinpitelystä sekä toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen hallussapidosta.
Järvenpäästä ja Vantaalta paljastui kaksi huumekasvattamoa
Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla muitakin huumeisiin liittyviä tehtäviä.
Maanantaina Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa kerrostaloasunnosta oli löytynyt huumekasvattamo asunnon huoltokäynnin yhteydessä.
Poliisi löysi asunnon vaatekomerosta muutaman noin 50 senttimetrin pituisen kasvin.
Poliisi takavarikoi epäillyt kannabiskasvit sekä kasvattamiseen liittyvää välineistöä.
– Partio tavoitti hieman myöhemmin asunnon haltijan, joka myönsi syyllistyneensä kasvien kasvattamiseen. Miestä epäillään huumerikoksesta, rikoskomisario Asko Sartanen kertoo tiedotteessa.
Poliisi löysi toisen huumekasvattamon samana iltana Järvenpään Pajalassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta.
Se löytyi poliisin asuntoon tekemän kotietsinnän yhteydessä. Poliisin mukaan oli ollut syytä epäillä asunnossa olevan takavarikoitavaa huumetta.
– Asunnosta löytyi kasvattamon ja siihen käytettävän välineistön lisäksi myös epäiltyä marihuanaa, huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä sekä luvaton kaasupistooli. Asunnon parvekkeelta poliisi löysi tammikuussa Helsingistä anastetuksi ilmoitetun polkupyörän, Sartanen listaa.
Huumerikoksesta, ampuma-aserikoksesta sekä kätkemisrikoksesta epäillään asunnossa asuvaa pariskuntaa.
– Huumekasvattamoita paljastuu poliisin tekemän oman paljastavan tutkimustyön ansiosta, mutta niiden jäljille päästään usein myös kansalaisten tekemien havaintojen ansiosta, tai isännöitsijöiden asuntoihin tekemien huoltokäyntien yhteydessä, Sartanen kertoo.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää