Hanna Pakarinen voitti Idols-laulukilpailun 16 vuotta sitten – paljastaa nyt hauskan yksityiskohdan finaalijatkojen jälkeiseltä aamulta
Tältä näytti Suomen ensimmäinen Idols-voittaja jatkobileiden jälkeen.
Hanna Pakarinen voitti Idols-laulukilpailun vuonna 2004, Jan Wickholmin ja Antti Tuiskun jäädessä hänen jälkeensä. Idols oli tuolloin juuri rantautunut Suomeen ja Pakarinen olikin ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut kyseisen kisan.
Pakarinen muistelee 16 vuoden takaista aikaa Instagram-päivityksessään. Kuvassa hän poseeraa Idolsin finaalipäivänä, juuri ennen suoraa lähetystä.
– Mie olisin halunnu kokovalkoisen paidan mutta kuvausteknisistä syistä en saanut. Mutta noi pitkät hihat sain, Pakarinen kirjoittaa kuvansa yhteyteen.
Toinen kuva on finaalin jatkojen jälkeiseltä aamulta. Tuoreella voittajalla oli ollut nähtävästi kova meno, sillä jopa hänen hiuksensa olivat jääneet matkalle.
– Tukka oli jääny matkan varrelle ja muistan että oli kätevämpi operoida iltaa kun rullasi hihat solmuun, Pakarinen kirjoittaa.
(Voit selata kuvia sen oikealta.)
Pakarisen muistelupäivitys on herättänyt muistoja myös hänen seuraajissaan.
– Olit all time-suosikki minulle! Mulla oli sun koelaulusta lähtien kaikki esitykset vhs-kasetilla ja niitä tuli katottua about miljoona kertaa, eräs seuraajista kirjoittaa.
– Mä synnytin just esikoiseni kun lauloit voittobiisin Mä tulin voittamaan, toinen seuraajista muistelee.
LUE MYÖS: Hanna Pakarinen jakoi taustatarinan Idols-voitostaan: "Tuotantoyhtiö kiinnitti huomion jo etukäteen"
Pakarinen on julkaissut voittouransa jälkeen musiikkia niin suomeksi kuin englanniksi. Nykyisin hän työskentelee radiojuontajana Aito Iskelmä -kanavalla. Ennen laulu-uraansa Pakarinen työskenteli trukkikuskina.
Pakarisella on vuoden 2018 toukokuussa syntynyt poika muusikkomiehensä Risto Niinikosken kanssa.
Pakarisen edellinen, järjestyksessä seitsemäs studioalbumi Synnyin, elän, kuolen julkaistiin vuonna 2016.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää