F1-sarjaa dominoiva Red Bull ei aio tehdä hätiköityjä päätöksiä ensi kauden kuljettajistaan, vaikka markkinoille tuloa tekevän Audin sanotaankin lisäävän paineita kovimpien nimien kiinnittämiseen.
Red Bullilta on odotettu liikkeitä Max Verstappenin tulevan tallikaverin nimittämiseksi. Neljättä kauttaan tiimissä ajava Sergio Perez on ollut toistuvien lähtöhuhujen kohteena, mutta tällä kaudella hänen tulostasonsa on kolmen kakkostilan myötä osoittanut jo selviä vakiintumisen merkkejä.
Ensi kaudella tapahtuva Lewis Hamiltonin siirtyminen Mercedekseltä Ferrarille on lisännyt liikehdintää. Myös vuonna 2026 sarjaan liittyvän Audin tulo saattaa näkyä jo ensi kauden kuskikiinnityksissä. Kiinnostavin palanen on Hamiltonin tieltä lähtöä tekevä Carlos Sainz, mutta Red Bullilla on yhteyksiä muun muassa Williamsilla ajavaan Alexander Alboniin. Vanha kettu Fernando Alonsokatselee niin ikään markkinoita.
Red Bullilla on huomattu tilanteen myötä selvää neuvottelujen aikaistumista. Tallilla ei itsellään olisi kiire tehdä päätöksiä näin aikaisin vuodesta.
– Kuskimarkkinat ovat räjähtäneet huhtikuussa, eikä yleensä kukaan käy keskusteluita huhtikuussa, neuvonantaja Helmut Marko huomauttaa Autosportin mukaan.
– Se on naurettavaa, mutta me emme aio hypätä tähän peliin mukaan. Odotamme ja katsomme, sitten vasta teemme parhaan ratkaisun myöhemmin.
Red Bull oli yksi emokonserni Volkswagenin todennäköisimmistä yhteistyökumppaneista, mutta sen paremmin Audi kuin Porschekaan eivät päässeet neuvotteluissa eteenpäin. Red Bull siirtyy vuonna 2026 omista Honda-moottoreistaan sarjaan palaavan Fordin asiakkaaksi.
Audin tulo markkinoille ei Markoa juuri hetkauta.
– En tiedä, mitä on meneillään. Olen kuullut, että Audi luo painetta, mutta se on minusta vähän outoa, että uusi tulija luo painetta kuskimarkkinoille, Marko tokaisee.
Perez sanoo odottelevansa tulevaa rauhallisin mielin.
– Tämä on 14:s kauteni F1:ssä, ja mitä tahansa onkaan tulossa, olen aika tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut lajissa tähän asti.
– Tietysti kuskimarkkinoilla on liikettä, ja sitä tulee takuulla paljon seuraavien viikkojen aikana. Uskon, että tiedän seuraavan kuukauden aikana, mitä teen ensi vuonna, Perez kommentoi.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää