Ex-tiedustelupäällikkö: Navalnyin tukijan nuijiminen Venäjän tilaustyö järjestäytyneeltä rikollisuudelta
Navalnyin avustaja Leonid Valkovin, 43, pahoinpitely lienee Venäjän tilaustyö järjestäytyneeltä rikollisuudelta, arvioi Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho.
Leonid Volkov pahoinpideltiin tällä viikolla Liettuan Vilnassa. Volkov oli edesmenneen venäläisen oppositiohahmon Aleksei Navalnyin läheinen liittolainen.
Huomenta Suomen haastattelussa Ohra-aho arvioi, että Venäjä turvallisuusorganisaatioiden ja järjestäytyneen rikollisuuden välinen symbioosi on vahvistunut. Rikollisia käytetään alihankintana ja sen avulla Venäjän turvallisuuspalvelu voi kasvattaa resurssejaan.
Järjestäytyneen rikollisuuden avulla Venäjä voi kiertää siihen kohdistettuja pakotteita, saada tukea isänmaallisilta hakkeriryhmiltä tai kuljetuttaa kolmansien maiden asukkaita maansa rajoille käytettäväksi hybridioperaatioissa. Ohra-aho kiinnittää huomiota siihen, miten esimerkiksi Valko-Venäjän ja Puolan rajalla tapahtuneen välineellistetyn maahanmuuton taustalla oli erittäin ammattimaista toimintaa.
Kansanedustaja: Itärajan turvaaminen vaatinee perustuslain pohdintaa
Huomenta Suomessa keskusteltiin Venäjän hybridioperaatioihin liittyen erityisesti itärajan tilanteesta ja siitä, miten välineellistettyä maahanmuuttoa voitaisiin torjua.
Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) on sitä mieltä, että riittävien resurssien lisäksi keskeistä on luoda tarvittava lainsäädäntö estämään ihmisten tulo rajan yli. Kyseessä on käytännössä niin sanottu pushback-lainsäädäntö.
Savola arvioi, että lainsäädäntö vaatisi perustuslain tasoista pohdintaa, mikä tarkoittaa sitä, että lain säätäminen edellyttää erittäin yksimielistä eduskuntaa. Sitä, miten turvapaikkaa pyytävä ihminen voitaisiin rajalla käännyttää, hän ei haastattelussa halua arvioida.
Hän toteaa myös, että uudistukset vaativat myös neuvonpitoa sellaisten kansainvälisten järjestöjen kuin EU, Nato ja YK kanssa.
Uusimmat
-
15:40
Holtittomasti ajanut epäilty autovaras pakeni poliiseja
-
15:12
R-kioski lukitsi ovensa Pinjan nenän edestä – "En ole koskaan kokenut näin näkyvää rasismia"
-
15:06
Kalle Rovanperältä huojentava tieto Portugalin MM-rallin alla
-
14:59
Leijonien nuori taituri siirtyy Olli Jokisen alaisuuteen
-
14:45
"Ruokitte vain ongelmaa" – älä tekstaa nuorelle kesken koulupäivän
-
14:45
Vuosi sitten Suomi kääriytyi vihreään – muistatko vielä nämä Käärijä-huuman kirvoittamat tempaukset?
-
14:16
Huolestunut raportti Tshekin MM-kisapaikalta – näin isäntämaassa reagoitiin: "Totuus on"
-
14:01
Varjoliitäjä pudonnut maahan Oulussa – tämä tapauksesta tiedetään
-
13:50
Ukrainassa jälleen hyökkäyksiä – ainakin kaksi kuollut
-
13:50
Kommentti: Odotus on ohi! Kalle Rovanperällä eväät täydelliseen tyrmäykseen
-
13:34
Sinivalkoisen äänen uran loppu häämöttää: "Minulla on muutakin elämää kuin urheilu"
-
13:20
Poliisi tutkii näyttelijä Nicolas Cagen pojan väitettyä hyökkäystä äitinsä kimppuun
-
12:36
Ensi viikolla jopa +24!
-
12:31
Miksi farkuille ja ulkovaatteille on omat pesuohjelmansa? Näin pyykkikoneen ohjelmat eroavat toisistaan
-
12:26
Kärpät ryösti toisen SM-liigaseuran maalipyssyn!
-
12:25
Putin nosti ydinasejoukot esiin: "Venäjä käy ratkaisevaa ajanjaksoa – emme siedä minkäänlaisia uhkauksia"
-
12:14
Ilves iski kiinni: Tommi Niemelän luottomies haaviin
-
12:03
Nakuilua ja sipsipussi – tässä ovat tämän vuoden Met-gaalan oudoimmat asut
-
11:48
Näin puolueet eroavat MTV:n eurovaalikoneen Gaza-kysymyksessä – kokoomusehdokkaat erimielisiä
-
11:47
Ei herkille! MM-rallin tähtikuljettajaa kohtasi karmea tapaturma: "Koira oli keskellä tietä"
-
Lataa lisää