Ethän heitä kynsilakkaa suoraan sekajätteeseen? Ole tarkkana näiden kosmetiikkatuotteiden kanssa
Suurimman osan kosmetiikan jämistä voi hävittää sekajätteen mukana, mutta joidenkin aineiden kanssa kannattaa olla tarkkana.
Kierrätyksestä on tullut useimmille melko arkipäiväinen asia. Vanhasta tottumuksesta tai sen enempää asiaa ajattelematta, jätteitä saattaa mennä kuitenkin epähuomiossa vääriin paikkoihin.
Oletko esimerkiksi ajatellut, että nestemäisessä muodossa kynsilakka sisältää liuotinta ja luokitellaan näin ollen vaaralliseksi jätteeksi? Samoin kuin esimerkiksi hiuslakka, partavaahto tai deodoranttipurkki, joka vielä hieman pihisee ja kolisee?
Kokosimme yhteen näppäriä vinkkejä kosmetiikan kierrättämiseen, jolloin purkit ja purnukat päätyvät oikeisiin paikkoihin.
Kynsilakka
Kaapin perälle unohtunut tai lähes tyhjä, mutta silti nestemäistä ainetta sisältävä kynsilakka ei ole sekajätettä, eli sitä ei voi sellaisenaan nakata roskikseen.
Nestemäisessä muodossa oleva kynsilakka sisältää liuotinta ja on vaarallista jätettä ja tulisi kierrättää sen mukaisesti vaarallisen jätteen keräyspisteeseen
Kuitenkin täysin tyhjä tai kokonaan kuivunut kynsilakkapullo on sekajätettä. Kynsilakan jämät saa myös kuivatettua ennen lajittelua sangen helposti. Riittää kun avaat kynsilakan korkin ja laitat sen vaikka parvekkeelle kuivumaan. Kun lakka on pohjaa myöten kuivunut, pullon voi nakata sekajätteeseen.
Vaikka ensimmäinen ajatus saattaisi olla heittää tyhjä lasinen kynsilakkapurkki lasinkeräykseen, näin ei kannata tehdä, sillä useimmiten niissä on käytetty opaalilasia tai jotakin muuta erikoislasia, jota ei voi kierrättää. Eri lasilaadut sulavat eri lämpötiloissa eivätkä siksi sovi samaan käsittelyyn.
Aerosolit, kuten hiuslakka ja partavaahto
Hiuslakkojen, kuivashampoiden, partavaahtojen ja suihkutettavien deodoranttien, toisin sanoen aerosolien kierrätyksessä on kaksi vaihtoehtoa.
Jos aerosolipullo on täysin tyhjä, eli se ei hölsky, eikä painikkeesta painaessa pihise enää mitään ulos, pullon voi laittaa metallinkeräykseen.
Jos pullossa on kuitenkin selkeästi vielä jotain jäljellä, se on vaarallista jätettä ja tulee kierrättää sen mukaisesti.
Haju- ja partavedet
Haju- tai partavesipullo, jossa on vielä hajuvettä jäljellä kuuluu niin ikään vaarallisiin jätteisiin. Jos hajuvettä on jäljellä reippaasti, sitä ei kannata kaataa viemäriin, vaan toimittaa ongelmajätteen keräykseen.
Hajuvesipullo saattaa olla valmistettu kynsilakkapullojen tapaan opaalilasista, mikä ei sovi lasinkeräykseen.
Jos et ole aivan varma, voiko kosmetiikkaa tai jotakin muuta tuotetta laittaa normaaliin tapaan sekajätteen joukkoon, kannattaa tarkistaa, löytyykö pakkauksesta vaarallisen aineen merkkiä.
Näin korjaat rikki menneet meikit:
Uusimmat
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää