Eikö kampaajakäynti sujunut toiveiden mukaan? Kampaajamestari kertoo, miten kannattaa toimia: "Ikävää on mennä someen valittamaan"
Reklamoi, jos lopputulos kampaajalla ei miellytä.
Kukaan ammattitaitoinen hiusalan ammattilainen ei tahallaan halua pilata maksavan asiakkaan hiuksia.
Suomen Hiusyrittäjät ry:n puheenjohtaja ja parturi-kampaajamestari Sini Silfvenius-Bart muistuttaa avoimen kommunikoinnin ja oman intuition kuuntelun tärkeydestä. Suun avaaminen oikealla hetkellä voi pelastaa monelta harmilta.
– Jos et ole oman alasi ammattilainen, niin ei voida olettaa, että kaikki on aina selvää. Sen takia mielestäni ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, hän toteaa.
Onkin hyvä luottaa intuitioon. Mikäli tuntuu, ettei kampaaja ole ymmärtänyt, mitä haluat, kannattaa asia selvittää ennen kuin väriä aletaan levittää tyveen tai saksia heiluttelemaan.
– Jos sinulla on olo, ettet ole nyt sopivan ammattilaisen käsissä, niin onko sen arvoista lähteä edes kokeilemaan? Silfvenius-Bart kehottaa pohtimaan.
Hän muistuttaa, että hiusalalle voi periaatteessa hakeutua kuka tahansa. Kampaamon perustamiseen ei tarvitse hiusalan ammattitutkintoa. On myös ihan asiallista kysyä hiuksia käsittelevän tahon taustoista, jos ne mietiyttävät.
"Ikävää on mennä someen valittamaan"
Lopuksi Silfvenius-Bart toivoo, että mikäli työnjälki ei miellytä, niin työn tehneelle ammattilaiselle kerrottaisiin siitä.
– Ikävää on mennä someen valittamaan, hän toteaa.
Pahimmassa tapauksessa negatiivinen ja herjaava sosiaalisen median palaute voi tuhota yksittäisen kampaamoyrittäjän maineen.
– On epäreilua, jos kampaaja ei pysty edes vastaamaan reklamaatioon, Silfvenius-Bart toivoo.
Älä lähde kampaajalta pettyneenä. Jos et ole tyytyväinen lopputulokseen, anna kampaajalle mahdollisuus korjata tilanne.
Uusimmat
-
20:00
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
Lataa lisää