Donald Trump kritisoi Arizonan aborttipäätöstä ja aiheutti puolueessa hämmennystä
Aborttioikeus on nousemassa yhdeksi keskeisimmistä kysymyksistä marraskuun presidentinvaaleissa.
Yhdysvalloissa Arizonan osavaltion korkeimman oikeuden päätös lähes täydestä aborttikiellosta meni liian pitkälle, sanoo maan entinen presidentti ja republikaanien todennäköinen presidenttiehdokas Donald Trump. Osavaltio palautti tällä viikolla käyttöön vuoden 1864 lain, joka kieltää abortit kaikissa muissa tilanteissa, paitsi jos äidin henki on vaarassa.
Liittovaltion korkein oikeus kumosi vuonna 2022 aiemman päätöksensä, joka oli turvannut aborttioikeuden liittovaltion tasolla. Trump on pyrkinyt ottamaan ratkaisusta kunnian. Trump ehti presidenttikaudellaan nimittää kolme tuomaria laajan aborttioikeuden kumoamisesta päätöksen tehneeseen liittovaltion korkeimpaan oikeuteen.
CNN:n mukaan Trump toisaalta totesi keskiviikkona, ettei hän allekirjoittaisi lakia, joka kieltää abortit liittovaltion tasolla.
Trumpin ristiriitaiset aborttikommentit ovat herättäneet viime aikoina hämmennystä republikaanileirin konservatiivien keskuudessa.
– He menivät (liian pitkälle Arizonassa) ja asia tullaan oikaisemaan -- Olen varma, että (demokraatti)kuvernööri ja kaikki muutkin palauttavat tilanteen järkeväksi, ja se tullaan hoitamaan uskoakseni hyvin pian, Trump sanoi.
Taustalta kritiikkiä
Trump julkaisi maanantaina videon, jossa hän totesi, että aborttioikeuskysymykset tulisi käydä läpi osavaltioissa. Trump, joka pyrkii presidentiksi jälleen marraskuun vaaleissa, taiteilee liberaalimpien ja konservatiivisten äänestäjien kesken. Iso osa äänestäjistä on sitä mieltä, että laajat aborttioikeutta rajoittavat lait tulisi kumota.
Trumpin entinen varapresidentti Mike Pence sanoi, että Trumpin lieventyneet kommentit ovat "isku vasten kasvoja" niille kannattajille, jotka tukivat Trumpia vuonna 2016 ja vuonna 2020.
– Olemme erittäin pettyneitä presidentti Trumpin kommentteihin, totesi puolestaan abortteja vastustavan järjestön johtaja Marjorie Dannenfelser.
Trump sanoi viimeksi maaliskuussa, että hän voisi tukea ehdotusta, joka rajaisi abortin tekemisen 15–16 viikkoon. Kielto ei kuitenkaan koskisi raskauksia, jotka ovat saaneet alkunsa insestistä tai raiskauksesta, tai jos äidin henki on vaarassa.
Biden arvosteli aiemmin Floridan päätöstä
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden arvosteli huhtikuun alussa voimakkaasti Floridan osavaltion korkeimman oikeuden päätöstä, joka toteutuessaan ensi kuussa rajoittaa aborttioikeuden vain kuudennelle raskausviikolle saakka.
– Eilinen äärimmäisyyksiin viety päätös vie kipeästi tarvittavan lääketieteellisen avun yhä kauemmas, miljoonien naisten tavoittamattomiin Floridassa ja etelävaltioissa, Biden arvosteli lausunnossaan.
Bidenin mukaan nykyisen 15 viikon rajan laskeminen kuuteen viikkoon merkitsee sitä, etteivät monet naiset edes tiedä olevansa raskaana.
– Se on pöyristyttävää, presidentti jatkoi.
Aborttioikeus on nousemassa yhdeksi keskeisimmistä kysymyksistä marraskuun presidentinvaaleissa.
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää