Delta Auton toimitusjohtaja: Tässä tilanne, jolloin on parempi ostaa polttomoottoriauto sähköauton sijaan
Auton ostamista suunnittelevan pitää ottaa huomioon nyt monta asiaa. Milloin kannattaa hankkia sähköauto ja milloin polttomoottoriauto? Näin asiantuntijat kommentoivat.
Suomessa myytiin viime vuonna uusia autoja vähemmän kuin lamavuonna 2009, ja automarkkinoilla on nyt edessä tuulisia vuosia, ennustaa Autoalan Tiedotuskeskuksen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Kauppalehden Markkinaraadissa.
– Tilauskanta on iso, ja arvio on, että se ei ehdi tänä vuonna vielä kokonaan purkautua, Kalenoja sanoo.
Henkilöautojen ensirekisteröintien määrä oli viime vuonna alle 82 000, mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin koronavuonna 2021.
Tilannetta selittää ennen kaikkea komponenttipula. Monilla autovalmistajilla on ollut toimitusvaikeuksia. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen huomauttaa, että myös korkojen nousu ja taloudellinen epävarmuus ovat kautta historian näkyneet autokaupassa.
Korot ovat nousseet historiallisen nopeasti, vaikka korkotaso on edelleen hyvin maltillinen, lisää Delta Auton toimitusjohtaja Helena Sauramo.
– Kuluttajat selkeästi pohtivat, onko nyt se oikea aika hankkia auto, Sauramo arvioi.
Nieminen uskoo, että moni on myös jäänyt pohtimaan, millainen auto juuri nyt kannattaisi hankkia.
Näin ostopäätös kannattaa tehdä
Tärkeintä on ehdottomasti pohtia omaa käyttötapaa ja myös omia mahdollisuuksia lataamiseen, vastaa Sauramo ja kehottaa miettimään asiaa avoimin mielin.
– Jos on aiemmin ajanut polttomoottoriautolla, saattaa hyvin olla, että sähköauto on tähän hetkeen se paras mahdollinen. Mutta jos se oma arki ei sitä tue, sitten ehdottomasti suosittelen polttomoottoriautoa.
Myös Nieminen sanoo, että oma käyttötarve ja käyttömahdollisuudet ratkaisevat. Hän huomauttaa, että monissa suomalaisperheissä on kaksi autoa.
– Jos sitä taloudellisesta näkökulmasta lähtee katsomaan, kannattaa ottaa laskin käteen, Nieminen kehottaa.
Myös Kalenoja on samoilla linjoilla ja painottaa ajokilometrien sekä ajoympäristön merkitystä.
– Kyllä se lähtee siitä, paljonko ajetaan, missä ajetaan ja millaisia päivämatkat ovat. Jos matkat ovat lyhyitä, ajetaan kaupungissa, niin ilman muuta sähköladattava hybridi on hyvä vaihtoehto, jos on latausmahdollisuus. Mutta sitten jos ajetaan paljon pitkiä matkoja kaupunkien välillä päivittäin, eikä ole varmuutta latauspisteestä, silloin esimerkiksi diesel on vielä erittäinkin käyttötaloudellinen vaihtoehto.
Käyttövoimissa on meneillään murros, ja hybridiautot ovat vallanneet markkinaa bensiini- ja dieselautoilta. Täyssähköautoja ensirekisteröinneistä oli viime vuonna 17,8 prosenttia. Kalenoja ja Sauramo uskovat, että täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä kasvaa tänä vuonna 30 prosentin tienoille. Kalenoja arvioi, että osuus voisi olla 25–28 prosenttia.
Uusimmat
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
Lataa lisää