Naisen huulitäytekokeilu ei olisi voinut mennä enempää pieleen.
The Sun kertoo Ava Austenista, joka jakoi sosiaaliseen mediaan täyteainekokeilunsa hurjat seuraukset. Alun perin Ava halusi hankkia hiukan volyymia huuliinsa, mutta allergisen reaktion myötä lopputulos oli jotain aivan muuta.
Ikävän reaktion takia Avan huulet paisuivat moninkertaisiksi. Huulten lisäksi myös Avan kasvot turposivat.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Videolla on kolme erillistä videoklippiä. Ensimmäisessä Ava on matkalla täyteainehoitoon, seuraavaksi hän esittelee hurjalla tavalla turvonneita huuliaan ja viimeisellä videolla paisuneita kasvojaan.
Videota on katsottu yli 140 000 kertaa.
– Näin videolla kolme eri ihmistä, kommentoi eräs katsoja.
Avan myöhemmät videot näyttävät, että turvotus hänen kasvoillaan on laskenut.
Unohtuiko allergiatesti?
Journal of Clinical and Aesthetic Dermatology -julkaisun mukaan pistettävät täyteaineet ovat yleensä hyvin siedettyjä, eikä niissä ole todettu pahoja sivuvaikutuksia. Yleisimmät sivuvaikutukset ovat turvotus, punoitus, mustelmat ja kipu pistettävässä kohdassa.
Nao Medical muistuttaa, että ennen täyteainehoitojen ottamista on syytä tehdä allergiatesti. Sen avulla varmistetaan, ettei täyteaine sisällä mitään aineita, joille asiakas voi olla allerginen. Täyteaineissa käytetään esimerkiksi hyaluronihappoa, kollageenia ja polymeereja. Täyteaineiden ainesosia pidetään yleisesti turvallisina, mutta niille voi silti olla allerginen.
Allergiatesti on yksinkertainen ja helppo toimenpide, jossa pieni määrä täyteainetta pistetään esimerkiksi käsivarteen tai korvan taakse. Aluetta seurataan 24–48 tuntia allergisen reaktion varalta. Oireita allergiasta voivat olla esimerkiksi punoitus, turvotus ja kutina.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää