Autovalmistaja luopuu monista myymälöistään, koska niiden omistajat eivät halua myydä yhtiön uutta sähköautoa
Perinteikkään jenkkivalmistajan jälleenmyyjäverkosto supistuu, koska kaikki liikkeet eivät halua investoida sähköautoihin.
Kerroimme marraskuussa yhdysvaltalaisen Cadillacin hieman erikoiselta kalskahtavasta suunnitelmasta tarjota jopa puolen miljoonan dollarin kädenpuristuksia jälleenmyyjilleen, jotka eivät ole täysillä mukana merkin sähköautoja täynnä olevassa tulevaisuudessa.
Sataprosenttisen sähköiseksi valmistajaksi tähtäävä perinteikäs jenkkivalmistaja päätti karsia lähes 900 liikkeen jälleenmyyjäverkostostaan ne yritykset, jotka eivät ole valmiita investoimaan yhtiön strategiaan.
Karsintaa on tehty kovalla kädellä jo aiemmin, sillä ennen emoyhtiö General Motorsin konkurssia vuonna 2008, operoi Cadillac yhteensä 1 400 liikettä Yhdysvalloissa.
Tällä hetkellä yksi Cadillac-myymälä myy vuodessa keskimäärin 180 autoa, kun taas esimerkiksi Mercedes-Benzin ja BMW:n keskivertomyymälät myyvät vuodessa noin 900 autoa per myymälä.
Valmistaja pakottaa isoihin investointeihin
Sähköistyvä Cadillac velvoittaa jälleenmyyjänsä muun muassa asentamaan liikkeisiinsä ja parkkipaikoille sähköautojen latauspisteitä, kouluttamaan väkeään sähköautojen saloihin ja varustamaan myös korjaamopuolta uusilla välineillä.
Kustannukset liikkuvat tiettävästi noin 200 000 dollarissa per liike.
– Halusimme toimia nopeasti ja varmistaa, että jälleenmyyjämme ovat valmiita sähköiseen kiihdytykseen, yhtiön Pohjois-Amerikan-toiminnoista vastaava varajohtaja Mahmoud Samara kertoi Automotive Newsille marraskuussa.
Moni myymälä tarttui Cadillacin avokätiseen tarjoukseen, sillä ensi vuoden päätteeksi sillä on jäljellä enää noin 700 myymälää. Nämä liikkeet ovat kuitenkin valmiita investoimaan yhtiön sähköiseen tulevaisuuteen.
Cadillacin ensimmäinen sähköauto on nimeltään Lyriq, mutta se saapuu markkinoille vasta vuonna 2022.
Lähde: Carbuzz
Uusimmat
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää