Ekonomisti odottaa asuntokaupan piristyvän vasta, kun euribor loppuvuonna laskee alle kolmen prosentin.
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tammikuussa koko maassa 5,6 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2,9 prosenttia joulukuusta, kertoo Tilastokeskus.
Lasku edellisvuodesta oli suurinta Tampereella, missä hinnoista suli 10,5 prosenttia. Vantaalla hinnat tulivat alas 9,6 ja Helsingissä seitsemän prosenttia.
Suurissa kaupungeissa laskua kertyi keskimäärin 6,7 prosenttia ja suurten kaupunkien ulkopuolella hinnat laskivat 3,6 prosenttia.
Kauppamäärät laskivat ennakoidusti, kun ensiasunnon ostajia kaupoille kannustanut veroetu poistui. Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin tammikuussa kuusi prosenttia vähemmän kauppoja kuin vuotta aiemmin. Viime vuoden loppuun asti ensimmäisen asuntonsa hankkivat välttyivät varainsiirtoverolta, mutta nyt kaikkiin kauppoihin sovelletaan samoja verokantoja.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi kommentissaan, ettei nopeaa käännettä ja markkinoiden piristymistä ole luvassa lähiaikoina.
– Vasta euribor-korkojen lasku alle kolmen prosentin tason loppuvuonna 2024 tulee avaamaan asuntokaupan umpisolmut kauttaaltaan, Brotherus ennakoi.
Brotheruksen mukaan asuntomarkkinoita painavat nyt sekä korkeat korot että ostajien varovaisuus.
– Asuntojen hintojen puolitoista vuotta kestänyt lasku on johtanut päätösten pitkittämiseen. Kaupat ei käynnisty ennen kuin tunnelma korvien välissä vaihtuu, mutta mielten muututtua voidaan nähdä nopeasti ruuhkia asuntonäytöillä. Hinnat eivät kuitenkaan heti pomppaa, koska myymättömiä uusia ja vanhoja asuntoja on kertynyt runsaasti odottamaan otollisempaa aikaa, hän sanoi.
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan alle 15 prosenttia kotitalouksista pitää ajankohtaa otollisena lainan ottamiseen, kun aiemmin tätä mieltä oli puolet suomalaisista.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää