Ahtisaaren hautajaisiin saapunut namibialaistoimittaja: "Häntä pidetään yhtenä meistä"
Namibian yleisradioyhtiön NBC:n toimittajan Blanche Gorensesille oli kunniatehtävä päästä matkustamaan Helsinkiin presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisiin. Gorenses matkusti Helsinkiin Namibian presidentin Hage Geingobin seurueessa.
Ahtisaari on Gorensesin mukaan hyvin tunnettu ja korkeasti arvostettu henkilö Namibiassa, mitä kuvastaa sekin, että presidentti Geingobi matkusti hautajaisiin Helsinkiin. Gorenses muistuttaa, että Ahtisaari sai Namibian kunniakansalaisuuden ansioistaan maan itsenäistymisprosessissa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa.
Gorensesin mukaan tavalliset kansalaisetkin Namibiassa tietävät Ahtisaaren.
– Ahtisaarta pidetään yhtenä meistä. Hänen mukaansa on nimetty kouluja ja katuja, Gorenses sanoo.
Lue myös: Orpo kertoi muistosanoissaan ensimmäisestä tapaamisestaan Ahtisaaren kanssa: "Teki vaikutuksen"
Ahtisaari toimi Namibiassa YK:n erityisedustajana vuonna 1989, kun maassa järjestettiin ensimmäiset demokraattiset vaalit. Gorensesin mukaan Ahtisaaren tuolloin jättämä kädenjälki näkyy edelleen Namibiassa.
– Hän loi perustan, joka edelleen vaikuttaa Namibiassa. Myöhemmät vaalit ovat rakentuneet ensimmäisten vaalien luomalle demokraattiselle ja rauhanomaiselle perustalle, Gorenses sanoo.
Yleisradioyhtiön Suomi-spesialisti
Gorenses on eräänlainen NBC:n Suomi-spesialisti, sillä hän sai haastatella presidentti Sauli Niinistöä tämän vieraillessa Namibiassa viime huhtikuussa.
Gorensesin asemaa Suomi-spesialistina selittää osaltaan se, että hän opiskeli journalismia Helsingin yliopistossa kolme vuoden ajan vuosina 2010–2012.
– Tuntui hyvältä tulla takaisin Suomeen, vaikka vierailun aihe on tietysti surullinen. Tuntuu kuin olisin tullut kotiin, Gorenses sanoo.
– Suomen sääolot tietäen olisin kyllä huomattavasti mieluummin tullut Suomeen kesällä kuin marraskuussa, Gorenses naurahtaa.
Gorenses kiittelee Suomen ja Namibian läheisiä suhteita, jotka osaltaan mahdollistivat hänenkin journalismiopintonsa Helsingin yliopistossa. Hän arvioi, että Namibian suhteellinen poliittinen vakaus on osaltaan suomalaisten ansiota.
– Me olemme oppineet suomalaisilta, kuinka olla rauhallisia, Gorenses sanoo.
Uusimmat
-
21:17
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
Lataa lisää