USA 2005. Ohjaus: Martin Campbell. Käsikirjoitus: Alex Kurtzman, Roberto Orci. Tuotanto: Laurie MacDonald, Walter F. Parkes. Kuvaus: Phil Meheux. Leikkaus: Stuart Baird. Pääosissa: Antonio Banderas, Catherine Zeta-Jones, Giovanna Zacarias, Raúl Méndez, Adrian Alonso, Rufus Sewell, Pedro Armendáriz Jr., Mar Carrera, Nick Chinlund. Kesto: 125 min.
Seitsemän vuotta sitten näimme miten kalifornialaistalonpoikien oma naamiosankari Zorro, siis se alkuperäinen, koulutti nuoremmasta tulokkaasta Don Alejandrosta (Antonio Banderas) uralleen jatkajan. Nyt sitten uusi sukupolvi heräilee vaaralliseen vastuuseen. Martin Campbellin ohjaama Zorron legenda on selkeämmin lapsille suunnattu seikkailu kuin Zorron naamio (1998): paitsi että väkivalta on ilahduttavan siistiä eikä sivullisia uhreja näy juuri lainkaan, isohkossa roolissa on Don Alejandron 10-vuotias poika Joaquin (meksikolainen Adrian Alonso), joka rohkeudellaan tulee tietämättään jatkaneeksi isänsä kunniakasta uraa.
On 1800-luvun loppupuoli ja osavaltiojako vielä kesken. Don Alejandro de la Vega on perustanut perheen ja luvannut olla kunnolla, ja niinpä aina kun sankaria kutsuvat hälytyskellot kumajavat, uhkea vaimo Elena (Catherine Zeta-Jones) tykkää kyttyrää. ”Autan avuttomia vielä viimeisen kerran”, salattua kaksoiselämää viettävä isukki jankuttaa ja häipyy uuteen vaaraan. Tällä kertaa Zorro saa vastansa vallanhimoisen ranskalaisaatelisen Armandin (Rufus Sewell), joka joukkoineen tahtoo vaarantaa Kalifornian ja viime kädessä koko Amerikan tulevaisuuden. Perijenkkiläiseen tapaan vastakkain ovat jälleen vierasmaalaisten ”pahuus” ja isänmaallinen ”vapaus”, joka ihmeen kaupalla koittaa heti jos länsirannikon nuori osavaltio äänestetään osaksi Yhdysvaltoja.
Ydinperhettä puolustetaan paitsi rosmoilta myös nykyaikaisesti avioerolta, kun pippurinen Elena lähtee livohkaan. Kellariholveissa juonitaan, murateissa kiipeillään ja miekkoja viuhutetaan tasaiseen tahtiin, jopa turhan tasaiseen: monesti ehtii haukotus hiipiä katsojan suusta ennen kuin viimein päästään lopun suureen juna-takaa-ajoon. Siinä sitten riittääkin räiskettä ja räminää lapsenmielisten makuun, sekä huikea ratsastus junanvaunujen katolla!
Elokuvassa – kuten alkuperäismyytissäkin – on jotakin perin vanhanaikaista puhtoisuutta, mikä plussaksi luettakoon. Isän ja pojan välinen rakkaus liikuttaa, ja hyvän ja pahan ero loistaa kirkkaampana kuin San Fernandon aurinko. Tyyliin istuu huumorinpilkkeinen suklaasilmä Antonio Banderas, joka yhä 45-vuotiaana jaksaa hyppiä seinille ja taittaa peistä. Synnytyksensä jälkeen mukavaa pyöreyttä kerännyt Catherine Zeta-Jones syöksee jälleen tulta ja tappuraa miehen vastassa ja rinnalla taistelevana Elenana.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Nordisk Film Theatrical Distribution