Yli 9 000 sai Suomen kansalaisuuden viime vuonna – määrä putosi neljänneksellä

AOP Suomen passi
Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuus myönnettiin 9 211 ulkomaalaiselle vuonna 2018.All Over Press
Julkaistu 13.09.2019 08:41

MTV UUTISET – STT

Viime vuonna Suomen kansalaisuuden sai huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. 

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuus myönnettiin 9 211 ulkomaalaiselle.

Kansalaisuuksia myönnettiin noin 3 000 kappaletta eli noin neljännes vähemmän kuin ennätysvuonna 2017. Edeltävänä vuonna kansalaisuus myönnettiin 12 219 ulkomaan kansalaiselle, jotka asuivat vakituisesti Suomessa.

Eniten kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille, 1 766 kappaletta. Seuraavaksi useimmin kansalaisuuden saivat somalialaiset, irakilaiset ja virolaiset.

Valtaosa kansalaisuuden saaneista säilytti aiemman kansalaisuutensa. Viime vuoden lopussa Suomessa asui vakituisesti runsaat 125 000 kaksoiskansalaista.

Tuoreimmat aiheesta

Suomi