Mainos

Yle: Rakastettu lastenkirjailija Lea Pennanen on kuollut – toi lasten tietoisuuteen Noita Nokinenän sekä johti viihdealalle nuoret Seppo Hovin ja Matti Pellonpään

Lastenkirjailija ja Yleisradion lastenohjelmien tekijä Lea Pennanen on kuollut, kertoo Yle.

89-vuotiaana toissa päivänä Vantaalla menehtynyt Pennanen toimi pitkään Ylen toimittajana ja lastenohjelmien päällikkönä. Hän johtamisen lisäksi myös ohjasi ja käsikirjoitti ohjelmia, kuten Satukaruselli ja Noita Nokinenä.

Hän myös kirjoitti päivätyönsä ohessa lastenkirjoja, kuten Piilomaan pikku aasin, Pikku siilin ja Me leijonat -kirjan.

Yle kertoo, Pennasen johdolla "Lasten radiossa saatettiin yhteen nimekkäät ammattinäyttelijät ja lapset, joista osasta tuli näyttelijöitä aikuisiälläkin. Pentti Siimeksen ja Elina Pohjanpään kanssa esiintymistä lapsina opettelivat muun muassa Seppo Hovi ja Matti Pellonpää, Yle kertoo.

Pennanen sai Suomen Nuorisokirjailijoiden Tirlittan-palkinnon vuonna 2009. 

Täsmennetty otsikkoa kello 16.41.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja