Yle: Kela ulosmittaa veronpalautuksia - opiskelijat näreissään

Opiskelijat ovat tyrmistyneet Kelan päätöksestä ulosmitata veronpalautuksia, kertoo Yle. Ulosottovirasto on lähettänyt perintäpostia joukolle opiskelijoita, vaikka nämä ovat hoitaneet opintotuen takaisinmaksun sovitusti. Ulosottorekisteriin joutuminen saattaa vaikeuttaa esimerkiksi opiskelijan vuokra-asunnon saantia.

Kelan mukaan asiasta on ilmoitettu velalliselle jo aiemmin osamaksusuunnitelman yhteydessä. Ylen mukaan käytännössä asia on ilmoitettu yhdellä lauseella suunnitelman lopussa.

Opiskelijat ovat närkästyneet erityisesti siksi, että tavallisesti velalliselle lähetetään kehotus maksaa velka tiettyyn eräpäivään mennessä ennen ulosmittausta. Nyt kehotusta ei ole lähetetty.

Valtakunnanvouti Juhan Toukola myöntää, että toiminta on epäoikeudenmukaista.

– No ehkei tämä ihan reilua ole siinä mielessä, että jos velallinen olisi saanut maksukehotuksen ja maksanut sillä, sitä ei olisi kirjattu (ulosottorekisteriin), Toukola sanoo Ylelle.

Kelan mukaan ulosotto ei aiheuta merkintää luottotietoihin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat