Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään

Hoivakoti Espoossa kesäkuussa 2019.
Lehtikuva
Julkaistu 01.06.2023 05:34

MTV UUTISET – STT

Lakkolistalla on yksityisiä hoivakoteja ja palvelutaloja Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla alkaa tänään lakko ikäihmisten ja vammaisten palveluasumisessa.

Sote ry kertoo tiedotteessa, että kolmipäiväinen lakko koskee erikseen ilmoitettuja yksikköjä. Listalla on yksityisiä hoivakoteja ja palvelutaloja Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Lakko koskee esimerkiksi tiettyjä Esperi Caren, Saga Caren, Validian, Mehiläisen ja Mainiokotien yksikköjä.

Eilen alkoivat lakot lastensuojelussa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Työnantajaosapuolta edustavan Hyvinvointiala Hali ry:n mukaan varhaiskasvatuksen lakon piirissä on 10 500 lasta. Lastensuojelun ja palveluasumisen lakkojen piirissä taas on runsas tuhat vanhusta, vammaista ja lasta.

Työkiistan aiheena ovat palkat. Ammattijärjestöt ovat kertoneet, että niiden tavoitteena on kuroa kiinni palkkaeroa julkiseen sektoriin.

Työriidan osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan luona seuraavan kerran maanantaina.

Lue lisää: Vanhustenhoito kriisissä myös Ruotsissa – yli puolet ruotsalaisista hoitajista harkitsee alanvaihtoa

Tuoreimmat aiheesta

Lakot