Yksi mitali laihin saalis

Krista Lähteenmäki ja Riikka Sarasoja-Lilja toivat Suomeen ainoan mitalin
Krista Lähteenmäki ja Riikka Sarasoja-Lilja toivat Suomeen ainoan mitalinLehtikuva
Julkaistu 03.03.2013 18:45

MTV3-STT

Riikka Sarasoja-Liljan ja Krista Lähteenmäen hiihtämä parisprintin pronssi jäi suomalaisten ainoaksi Val di Fiemmen MM-kisoissa.

Yksi mitali on suomalaisittain laihin saalis lähivuosikymmenten MM-kisoissa, jotka ovat jollain lailla vertailukelpoisia keskenään. Tosin lajimäärä on vain noussut 2000-luvulla.

Seuraavien MM-kisojen isäntäpaikkakunnalla Falunissa Suomi jäi 1993 kahteen mitaliin. Ne tulivat samasta lajista, sillä Marja-Liisa Kirvesniemi hiihti hopeaa ja Marjut Rolig pronssia 15 kilometrillä (p).

Maastohiihto on yksin vastannut pohjoismaisten lajien MM-mitaleista vuodesta 2009. Liberecistä 2009 mitaleja tuli komeasti kahdeksan (3+0+5), Oslosta kaksi vuotta sitten neljä (1+1+2).

Mäkihypyn edellinen arvokisamitali on Harri Ollin MM-hopea Sapporosta 2007. Samoissa kisoissa yhdistetty saavutti kolme mitalia Hannu Mannisen ja Anssi Koivurannan johdolla.

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit