YK uskoo yhä mahdollisuuteen puolittaa köyhyys

Köyhyyden puolittaminen maailmassa vuoteen 2015 mennessä on mahdollista, sanoo YK-raportti kertoo. Köyhyyden puolittaminen vuoden 1990 tasosta on yksi YK:n kahdeksasta vuosituhattavoitteesta.

Raportin esittelysanoissa YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon korosti, että kehitys on ollut epätasaista ja että suurista parannuksista huolimatta erot maiden välillä ja sisällä ovat yhä suuria.

Myönteisestä kehityksestä on kiittäminen lähinnä Aasian vaurastumista. Esimerkiksi maailman köyhimmillä alueilla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa köyhyydessä elävien ihmisten määrä on laskenut vain vähän.

Vaikka köyhyys saataisiin puolitettua, köyhyysrajan alapuolella eläisi yhä yli 900 miljoonaa ihmistä. Kansainvälistä köyhyysrajaa nostettiin vuonna 2008 yhdestä dollarista 1,25 dollariin päivässä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat