YK: Lapset säästettävä sotimiselta

YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut lasten ja nuorten käytön aseellisissa konflikteissa. Myöhään eilen antamassaan päätöslauselmassa 15-jäseninen neuvosto tuomitsi yksimielisesti lasten ja nuorten rekrytoimisen aseelliseen palvelukseen.

Samanlaisen voimakkaan tuomion saivat myös alaikäisten surmaaminen, vammauttaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö ja sieppaaminen. Ensimmäisessä sota-alueiden lapsia käsittelevässä päätöslauselmassaan turvallisuusneuvosto sanoi lisäksi, että rauhanturvaajille on annettava erityistä koulutusta lasten hoitamiseen ja suojelemiseen. Neuvosto vaati myös sotaa käyviä hallituksia järjestämään tarvittaessa tulitaukoja, jotta sota-alueen lapsille ja nuorille saadaan toimitettua humanitaarista apua.

Lapsisotilas Afrikassa, rynnäkkökivääri kädessä

YK:n arvion mukaan aseellisissa konflikteissa ympäri maailmaa taistelee noin 300 000 alaikäistä lasta. Sota-alueiden lapsista vastaavan YK:n erityisedustajan Olara Otunnun mukaan lapsisotilaat ovat uusi ilmiö sodankäynnissä. YK arvioi, että ensi vuonna noin sata miljoonaa sota-alueella elävää lasta ja nuorta on vaarassa joutua sodan uhriksi joko sotilaana, palvelijana, seksiorjana tai pakolaisena.
(STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat