Yhdistetyn hiihdon kilpailumuodot uusiksi

Kuva: EPA/SEPPO SIRKKA
Kuva: EPA/SEPPO SIRKKAEpa
Julkaistu 01.10.2008 21:31

Pohjoismainen yhdistetty on viime vuosien aikana hakenut muotoaan. Kokeiltavana on ollut sprinttiä, hurrikaanisprinttiä ja yhteislähtöyhdistettyä. Alkamassa olevasta kaudesta lähtien käyttöön otetaan pääsääntöisesti kilpailumuoto, jossa hypätään yksi hyppy ja hiihdetään sen jälkeen mahdollisimman lyhyen tauon jälkeen 10 km.

- Tällä uudella kilpailumuodolla haetaan lajiin selkeyttä ja seurattavuutta. Lähtökohtana on, että kilpailu on kokonaan ohi reilussa kahdessa tunnissa. Lajien välillä on taukoa vain noin puoli tuntia. Aikataulu rakentuu tietysti paikallisesti sen mukaan miten pitkä etäisyys hyppyrimäen ja hiihtopaikan välillä on, kertoo Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) yhdistetyn kilpailun hallituksen suomalaisjäsen Ilkka Tiilikainen.

Valiokunnan kokous pidettiin keskiviikkona Sveitsin Zürichissä.

- Ensi talven MM-kilpailuissa Tshekin Liberecissä ohjelmassa on kaksi uudenmuotoista kilpailua, toisessa hypätään normaalimäessä ja toisessa suurmäessä, molemmissa hiihtomatka on 10 km. MM-kisoissa on edelleen vielä yhteislähtöyhdistetty (10 km yhteislähtönä ja kaksi hyppykierrosta) ja joukkuekilpailu. Yhteislähtöyhdistetty päätettiin pitää ohjelmassa koska se oli siihen alun perin hyväksytty. Tästä seuraa, että myös maailmancupin ohjelmassa on edelleen yksi yhteislähtöyhdistetty, Tiilikainen jatkaa.

- Koska hiihtomatka pitenee aikaisemmasta yhden hypyn kilpailusta (yhdistetyn sprintti: yksi hyppy ja 7,5 km hiihto) päätettiin uuteen kilpailumuotoon muuttaa mäkikilpailun metriarvoa 1,2:sta 1,5:een. Näin laji ei muodostu liian hiihtopainotteiseksi. Sopii hyvin meillekin nyt kun Hannu Manninen on lopettanut, hymyilee Tiilikainen.

Yhdistetyn maailmancupissa on viime vuosina jouduttu olosuhteiden takia peruuttamaan useampiakin kilpailuja. Nyt kilpailujen läpivienti halutaan varmistaa ylimääräisellä mäkikilpailulla, joka pidetään kisaviikonlopun perjantaina. Tämän kilpailun tulokset otetaan käyttöön, mikäli varsinaisena kilpailupäivänä ei voida hypätä. Kilpailun joukkueenjohtajien kokous voi päättää jopa niin, että varakilpailu on voimassa kaksi kertaa, molemmissa varsinaisissa kilpailuissa tarvittaessa.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit