Maailman ykkösgolfari Tiger Woodsin vaimo Elin Nordegren on paitsi jumalaisen kaunis, viikonlopun aikana Amerikan mantereelta tihkuneiden tietojen mukaan myös hivenen äkkipikainen.
Amerikkalaislehti The National Enquirer kirjoitti torstaina Woodsilla olevan salasuhde newyorkilaiseen yrittäjänaiseen. 29-vuotias Nordegren ei tätä hyvällä katsonut vaan hoiteli miehensä sairaalaan jahtaamalla golfmailan kanssa autolla pakenevaa miestään - jos TMZ-viihdesivustoa on uskominen.
Woodsin perhe sai näin kerta heitolla muutettua harmaata julkisuuskuvaansa. Vihjailujen kohteeksi joutunut yrittäjänainen toki kiirehti kieltämään koko tarinan täytenä satuna.
Kilpakumppanin lastenhoitaja
Maailman paras golfari tutustui ruotsalaiseen Nordegreniin vuonna 2001 The Openissa, kun Woodsin kilpakumppani, ruotsalainen Jesper Parnevik esitteli miehelle au pairinaan toimineen Nordegrenin. Ruotsalaismalli miellytti golftaituria ja pari menikin naimisiin vuonna 2004 Barbadoksella.
Vuonna 2007 pariskunnalle syntyi esikoinen, Sam Alexis Woods ja kuluvan vuoden helmikuussa maailmaan tuli perheen toinen lapsi, Charlie Axel.
Alettuaan seurustella Woodsin kanssa joutui Nordegren taistelemaan myös julkisuuden varjopuolia vastaan. Netissä levisi alastonkuvia, joiden mainostettiin olevan Nordegrenista, mutta tosi asiassa niissä esiintyi aivan vieras ihminen.
Mallina toiminut ruotsalainen oli tehnyt bikinikuvauksia, mutta ei ollut niissäkään koskaan kaikkea riisunut.
Vuoden 2006 marraskuussa kuvat julkaisut The Dubliner -lehti tuomittiin kunnianloukkauksesta.
(MTV3)