Wilma Murto MM-finaaliin – Elina Lampelalle kitkerä pettymys

Euroopan mestari Wilma Murto on selvittänyt tiensä naisten seipään finaaliin yleisurheilun Budapestin MM-kisoissa.

Murto ylitti karsintarajan 465 ensimmäisellä yrityksellään. Murto teki varmaa jälkeä: hän ylitti karsinnassa kaikki hyppykorkeutensa 435, 450, 460 ja 465 ensimmäisellään. Murron kauden paras on 480.

Elina Lampelan karsinta päättyi korkeudessa 460. Hän yritti kolme kertaa ennätyskorkeudestaan 460 ja karsiutui ylihuomisesta finaalista.

Aiemmin tällä kaudella ennätyksekseen 456 hypännyt Lampela ylitti karsinnan kaksi ensimmäistä korkeuttaan 420 ja 435 ensimmäisellä yrityksellään. Seuraavan korkeuden 450 hän ylitti kolmannellaan.

Lampela teki hyvän yrityksen 460:sta toisella hypyllään, mutta rima tuli alas.

Saga Andersson karsiutui finaalista yritettyään kolme kertaa turhaan aloituskorkeudestaan 420.

Yhdessä yrityksistään Andersson mätkähti huolestuttavan näköisesti alas seiväskuoppaan. Hän ei loukkaantunut tilanteessa. Andersson on ylittänyt tällä kaudella 450.

Lue myös:

    Uusimmat